Taivasten valtakunnan perustuslaki

Vuorisaarna ohjaa kysymään, miten me kristittyinä voimme levittää uskoa, toivoa ja rakkautta tähän maailmaan. ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

Perhekerho on kohtaamispaikka

Seurakunnan perhekerhossa leikitään ja lauletaan yhdessä. Kohta rammarista alkaa kuulua musiikkia ja pian esiin nousee orava, pupujussit ja hiirulainen. Lastenohjaaja Ulla-Maija Rostén-Lahti antaa lapsille luvan tanssia, hyppiä ja taputtaa, eivätkä he tarvitse kahta kehotusta.

Suuri suunnitelma

Jokainen meistä voi kuulla Jumalan äänen ja etsiä Hänen suunnitelmaansa lukemalla Isän viestiä sinulle ja minulle Raamatusta. Se on Jumalan innoittamaa ja meille lähettämää tekstiä.

Paimentytön huokaus pysäytti

Toivoa naisille -rukousryhmissä kannetaan maailman naisten ohella myös omia elämäntilanteita Taivaalliselle Isälle. Historian tutkija Seija A. Niemen päällä oleva sari on ostettu Intian-matkalta.

Joulun ääniä

Ilosanoma Vapahtajan syntymästä on joulun ääni ja kuuluu kaikille ihmisille. ”Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Laulu tuo joulun

Joulun toivotuimpia lauluja ovat vuodesta toiseen muutamat kestosuosikit: Varpunen jouluaamuna, Tulkoon joulu, Sydämeeni joulun teen ja Taivas sylissäni.

Vaikuttajat tositoimiin

Viime kevään vaaleissa valitut edustajamme Mirva Lehtinen ja Jouko Leppänen ovat päässeet hyvin alkuun luottamustehtävissään.