Minne menisi vielä nuori mutta jo aikuinen

Anna Ojala hymyilee Koivistontalon edessä

Anna Ojala haaveilee jo Nuorten aikuisten kevätkokoontumisista Koivistontalolla.

Kun luokanopettajan työ toi Anna Ojalan, 31, Kouvolaan reilut neljä vuotta sitten, hän tunsi täältä vain yhden opiskelukaverin. Nyt kavereita on kosolti, kiitos seurakunnan Nuorten aikuisten (NA).

Seurakunnasta löytyi sielunsukulaisia opiskelukaupunki Joensuussakin.
– Kristittyjen yhteys oli minulle tärkeä jo lapsuuteni Kuopiossa.

Kouvolassa aktiivinen Anna valittiin pian seurakuntaneuvostoon ja seurakuntayhtymän kirkkovaltuustoon. Omin paikka löytyi Nuorten aikuisten ryhmästä. Sinne sai tulla täysin omana itsenään, mielellä millä tahansa.

Vertaistukea ja vahvistusta

Normaalioloissa Nuoret aikuiset kokoontuisivat torstai-iltaisin Koivistontalolle, pelaisivat ehkä lautapelejä, puhuisivat vaikka Raamatusta tai siitä, mitä kenenkin sydämellä on. Yhdessä voitaisiin rukoilla, jakaa monenmoista. – Raamattupiirikin voisi olla kiva, tai gospel-levyraati, kaavailee Anna, joka huokaa kaipaavansa niin ehtoolliselle pääsyä kuin ihmisten kasvokkain kohtaamista. – Jospa jo keväällä voisimme kokoontua Koivistontalolla!

Korona siirsi toiminnan syksyllä taas verkkoon. Viestivälineinä ovat WhatsApp, Discord ja Instagram.

Anna kannustaa rohkeasti mukaan kaikkia, jotka kokevat olevansa vielä nuoria, mutta jo aikuisia. Ryhmän ikäraja on häilyvä, saman ikäistenkin elämäntilanteet kovin erilaisia.

Kaikki silti kaivannevat kuuntelijaa, vertaistukea ja lisäbonuksena hengellisen elämän pohdintaa sekä vahvistusta.

Nuoret aikuiset somessa

Instagram: @betoniankkuri
WhatsApp-ryhmä: Lähetä pyyntö liittyä WhatsApp-ryhmään numeroon 040 579 9511.
Discord-viestintäpalvelu: Pyydä kutsu ryhmään WhatsApp-ryhmän kautta. Kirjaudu osoitteessa discord.com. Discordissa yhteydenpito onnistuu puheena ja tekstinä, tietokoneella ja puhelimella.

Jaa artikkeli: