Heprealaiskirjeen sanat muistuttavat siitä, että Jumalan sana on elävää. Luen tämän suorana viittauksena Kristuksen persoonaan. Meidän tehtävämme on kutsua ihmisiä lähemmäksi tätä Sanaa isolla alkukirjaimella, muodostamaan henkilökohtainen suhde Kristukseen. Se tuskin onnistuu viiltämällä tai lyömällä.
Tuleva pyhä on Kirkastussunnuntai. Pääsiäisestä on kulunut yli sata päivää, Kristuksen ylösnousemuksen riemu voi tuntua haihtuvan. Päivän evankeliumitekstissä Jeesuksen ulkomuoto alkaa hohtaa jumalallisella kirkkaudella ja pilvestä kuului ääni: “Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Isä kehottaa kuuntelemaan Poikaansa.
Lähetysyhdistys Kylväjä työskentelee Norjan luterilaisen lähetysliiton (Norsk Luthersk Misjonssamband) kumppanina Etiopian Mekane Yesus -kirkon työyhteydessä. Korpit on yksi sinne lähetetyistä perheistä. Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologi Jukka Kääriäinen haastatteli heitä täällä Suomessa.
Satuttaako rakkaus? Tekeekö rakkaus jotain, joka koskee? Siitäkö on kysymys, kun perhe ei enää jaksa yhden jäsenen alkoholismia, väkivaltaisuutta tai muunlaista itsekkyyttä? Onko se rakkautta, että toinen jätetään yksin ja annetaan maistaa katkeraa kalkkia?
9. heinäkuuta on kulunut 150 vuotta siitä, kun ensimmäiset Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyöntekijät saapuivat Namibian pohjoisosaan, Ambomaalle. Siitä alkanut yhteistyö, ystävyys ja kumppanuus ovat kantaneet sekä kirkkojen että valtioiden välillä. Tässä kaikessa mukana on saanut olla myös Päivi ja Sakari Löytty. Koronan takia he ovat toistaiseksi kotimaassa. Tässä heidän ajatuksiaan.
Monet ihmiset puhuvat Jeesuksesta ja tunnistavat hänessä jotain erityistä, mutta eivät Jeesuksen perimmäistä tehtävää. Kristillisen kirkon erityisyys rakentuu juuri Jeesuksen tunnistamiseen Kristuksena, Jumalan Poikana.
Lähetystyössä – ja koko kirkon missiossa – on tärkeää se, että toinen kohdataan ihmisenä – ei toisen uskonnon kannattajana tai toisen kulttuurin eksoottisena ilmentymänä. Pahinta on ollut se, kun toinen ja hänen elämäntapansa on tuomittu pahaksi ennen kuin evankeliumi on saanut koskettaa.
Etiopia on ilon, hymyjen, naurun ja kauneuden maa. Vaikka se on yksi maailman köyhimmistä maista, siellä iloitaan pienistäkin asioista. “Tämä aika Suomessa tuli minulle yllättäen ja valmistautumatta”, toteaa Maria Karjalainen. Hän on erikoistunut vastasyntyneiden sairauksien hoitoon ja on työskennellyt Etiopiassa vuodesta 2017.
Mikä on hukassa? Löytötavaralaatikosta löytyy avaimia, lompakoita, lapasia, leluja, ehkä jopa kännykkä, mutta sieltä ei varmasti löydy kadonnutta lupausta. Miten lupaus voi muka kadota?
Pyhiinvaellus tarkoittaa usein johonkin tiettyyn pyhään paikkaan vaeltamista, sisäisesti kääntymistä kohti Jumalaa. Kulkurista pyhiinvaeltajan erottaa päämäärä. Annastiina Papinaho kääntää esiin uudenlaisen perspektiivin: kun pyhiinvaelluksen kohde tai kaipaus on tiedossa, kulkija on jo perillä. Oleminen on tekemistä tärkeämpää. Hänen käsityksensä pyhiinvaelluksesta ei ole suorittaminen, tavoitteen saavuttaminen saatikka kilpailu.
