Hautausmaa hoitaa myös hoitajaansa

Jenni Hämäläinen voi nyt hautaustoimen kausityönjohtajana Elimäellä yhdistää aiempaa työkokemustaan muun muassa siivoojana. – En osannut edes kuvitella, miten monipuolista ja mielenkiintoista hautausmaatyö voisi olla, Hämäläinen sanoo. Fyysisesti ja henkisesti raskasta työtä keventää tunne sen merkityksestä.

Lohduksi ja lämmöksi

Martat haastavat yhä kaikkia lohtuhuivin tekoon, kertoo Mouhu-Voikosken Marttojen puheenjohtaja Tarjamaarit Mäkelä. Valmiit voi toimittaa Valkealan seurakuntatoimistoon. Lahjahuivin mukaan lähtee yleensä Marleena Ansion teksti, kuten: ”Jos voisin henkäistä yhdenkään raskaan huokauksen puolestasi …”

Rakkaani, joita ei enää ole

Anni Viantie ehti hyvästellä isänsä ja olla mukana tämän viimeisissä päivissä. – Sain sanottua isälle ennen hänen kuolemaansa, että tiedäthän kuinka rakas olet meille.

Kirkko jakaa hyvää

Iloa musiikista! Muusikot Juulia Rihu ja Jaakko Inkilä kävivät Kevätsoitto-keikalla Kuusankoskella Tähteen Palveluasuntojen pihalla.

Kaiken pohjana on rakkaus

Säde Hartonen jaksoi koronavuoden ja ylioppilaskirjoitukset arjen pikkuilojen avulla. Käsitöitä syntyi urakalla ja koulukirjojen ohessa tuli luettua paljon muuta. Tärkeimmän tuen hän sai perheeltä ja seurakunnan vahvasta verkostosta.

Pääsiäistä ei peruta

– Ihmisillä on suuri kaipuu kokea jotain elävää, sanoo Kouvolan seurakuntapastori Janne Turunen. Keskuskirkossa järjestetään pääsiäislauantaina 3.4. kaikkia aisteja puhutteleva ehtoollisvaellus.