Kouvolan seurakunnan tuore kappalainen luottaa yhteisövoimaan ja sankaritarinoihin. – Minulle saa tulla kertomaan niitä villeimpiäkin ideoita, kannustaa uusi yhteisöpappi Saara-Maria Jurva.
Marraskuusta lähtien Saara-Maria Jurva on totutellut Kouvolaan niin kotikaupunkina kuin työpaikkana. Ja hyvältä näyttää. Kouvolan seurakunnan kappalainen ja yhteisöpappi iloitsee uuden yhteisönsä lämpimästä vastaanotosta.
Lahdessa kasvanut, Helsingissä opiskellut, Riihimäellä ja Pornaisissa työskennellyt perheenäiti kokee kuuluvansa useampaan yhteisöön.
– Tällä hetkellä Kouvolan seurakuntaan, työporukkaan, perheeseen, ystävien, teologien ja yliopistoväen yhteisöön … Ja Suomen kansaan.
Yhteisössä kaikilla on oma paikkansa ja merkityksellinen tehtävänsä. Jokainen sen jäsen kokee kuuluvansa joukkoon.
– Seurakunnassa kaiken keskiönä on Kristus. Yhteisönä se on, Jumalan kutsun kautta, Kristuksen ruumis.
Että tulisitte rohkaistuiksi
Riihimäellä pappi pääsi tutustumaan yhteisötyöhön, jota nyt iloiten jatkaa Kouvolassa. Tarjolla on lukuisia tapoja. Sosiaalisessa mediassa yhteisöpappi sekä tubettaa että jakaa Instagramissa lohdullisia kuvia raamatunlauseineen.
Kouvolan seurakunnassa 39-vuotias Jurva sai luontevasti vastuulleen 20-40-vuotiaiden nuorten aikuisten toiminnan ja yhteisölliset Sunnuntai Special -messut. Hän muistuttaa tutustuvansa mieluusti kaikenikäisiin kouvolalaisiin.
– Nuorten aikuisten ryhmä on haasteellinen erilaisine elämäntilanteineen, mutta täynnä mahdollisuuksia kasvaa vahvaksi yhteisöksi. Haaveeni on kehittää esimerkiksi rentoja iltamessuja – bändimusiikkeineen, värivaloineen, hengellisine puheineen – joissa olisi ohjelmaa myös eri-ikäisille lapsille.
– Tilaisuuden ja sanoman tulisi puhutella riittävän laajaa joukkoa. Tarjota tähän aikaan osuvaa toivoa ja lohtua, että ihmiset tulisivat rohkaistuiksi, tuntisivat olonsa turvatuksi. Että kaikkien olisi helppo sinne tulla ja löytää oma paikkansa. Yksi ehkä vain kuulostelee, toinen tahtoo heti vaikuttaa.
Nähtävissä jo muutoksen merkkejä
– Meidän kirkkomme on varsin hierarkkinen, mutta nähtävissä on jo muutoksen merkkejä vapaaehtoisuuden ja seurakuntalaisten vastuunkannon suuntaan.
– Yhteisöllisyys nousee alkukristillisyyden juurilta. Välillä se kadotettiin, mutta on nyt taas nouseva trendi koko yhteiskunnassa.
Jurvalla on tästä ikimuistoinen kokemus kahdeksan vuoden takaa Englannin Birminghamista, missä hän oli perheineen tutkijavaihdossa. Anglikaaninen St John’s Harborne -kirkko kutsui suomalaisperhettä messuihin, joita oli tarjolla heti aamusta, lapsiohjelmaakin seitsemälle eri ikäryhmälle. Päivällä pidettiin hiljaisuuden messu, illalla nuorille omansa. – Jo ovella meidät vastaanotti vapaaehtoinen, joka neuvoi, minne viedä vaunut. Toinen lupasi lainata lapsille leluja, kolmas kutsui kotiinsa.
– Köyhä kirkko toimi pääosin vapaaehtoisvoimin. Seurakuntalaisten vahva yhteisö hoiti sitä kuin omaansa.
Jurva on huomannut Suomessakin seurakunnan perinteisten työalojen etsivän uusia tapoja, joilla rikkoa rajoja yhteisöllisyyden tieltä.
– Nyt olisikin tärkeää, ettei mikään ala tai idea jäisi yksin erilliseksi. Esimerkiksi hävikkiruokaa voisi, diakonian ohella, jakaa useampikin kirkon työala.
Tarina sankarillisesta kestävyydestä
Olisi korkea aika yhdistää voimat tänä talous-, terveys- ja turvallisuuspaineiden aikana, myös kirkossa.
– On toki tärkeää sitoutua kirkon oppiin, mutta myös ihmisten elämänkysymyksiin.
Yhteisöpappia hämmentää kirkon asiakaspuhe, kun lopulta kuitenkin on kyse ihmisestä.
Jurvalla on nyt helmikuussa edessään väitöstilaisuus Joensuussa, missä juhlallisen päätöksensä saa kymmenen vuoden urakka. Väitöskirjassaan hän tutkii Uuden Testamentin Heprealaiskirjeiden viittä kertomusta, joissa Raamatun tapahtumat saavat uudet tulkinnat. Niissä toistuvat samat, kaikista kulttuureista tutut tunnerakenteet: rakkaus, uhri, sankari.
–Niissä yleisin on sankaritarina, mutta nyky-yhteiskunnassa vallan näyttää saaneen rakkaustarina.
Olisiko taas aika kertoa kristinuskon suurta tarinaa sankarillisesta kestävyydestä? Panna enemmän voitontunnetta peliin, eikä edes yrittää perustella tapahtumia järjellä.
Näin tuumailee tuleva teologian tohtori, ja aikoo hyödyntää tutkimustaan saarnojen ohella myös raamattuluennoissa.
Jaa artikkeli: