Rannemurtuma päätti Jaakko Vätön 32 vuoden työrupeaman tehtaalla. Pian hän on valmis suntio ja viihtyy mainiosti yllättävän mielekkäässä työssään.
– Suosittelen oppisopimuskoulutusta lämpimästi kaikille uutta ammattia pohtiville.
Kuusankosken kirkon flyygelin ääreltä Jarmo Kukkonen on antanut monet alkusoinnut työuransa aikana. Markus-passio on Kukkosen lempilapsi, joka ei kuulemma valmistu koskaan.
Nuorten bändissä soittavat Mikko Vainikainen (vas.), Markus Sahlberg, Vili Virtanen, Elias Viljakainen ja Aada Simola. – Musiikki yhdistää ja bändi on sopiva tapa nauttia kavereiden seurasta.
Jokainen voi käytöksellään vaikuttaa siihen, ettei työnnä toista ulkopuolisuuteen. Myös kirkolla on hyviä voimavaroja torjua lasten ja nuorten yksinäisyyttä, sanoo professori Niina Junttila.
Rippileirillä on luontevaa kerääntyä ison risti-symbolin äärelle. Julistavan paitatekstin ohella monien isosten kaulaa koristaa oma rippiristi.
– Symbolien kautta sanomien välittäminen on nopeaa ja helpottaa rippikouluopetusta, sanoo sporttitaideriparin pappi Johanna Pesonen.
”Näitä aikoja varten, meidät kutsuttiin muurinaukossa seisomaan, tämän kaupungin…” Nämä Pekka Simojoen EtCetera-yhtyeen tuoreen levyn säkeet ovat soineet mielessäni pitkin kesää.
Elämä on opettanut Hannu ja Marketta Tuomalalle, että ilman rukousta matkaan on turha lähteä. Vuosien aikana omista lauluista on koostettu pari CD-levyä.