Anjalankosken videokuvauksista ja niiden editoinnista paljolti huolehtinut lähetyssihteeri Tommi Nikki liputtaa kirkon digiloikalle pysyvää jatkoa. Nikki opasti pastori Maarit Kenttälää ennen nauhoitusta. Muutaman vuoden harjoittelu on opettanut paljon.
Kanttorin sijaisuuksia Anjalankosken seurakunnassa tehnyt kirkkomusiikin kandidaatti Susanna Kivistön haave oli jo lapsena päästä Pariisiin. Missionuorten kanssa hän on viettänyt aikaa kaupungin kaduilla ihmisiä kohtaamassa.
Tarja Lappalaiselle seurakunta merkitsee Vapahtajan syliä. Siellä ei kenenkään tarvitse pelätä mitään. Poikkeusaikana naisten raamattupiiri kokoontuu WhatsApp-ryhmänä.
– Kotona pääsiäiskirkkoa seuratessasi voit sytyttää kynttilän, kun kirkon Kristus-kynttilä on sytytetty. Oma kynttiläsi kertoo pääsiäisen ilon ja riemun sanomaa. Saat kuulua kristittyjen joukkoon, Johanna Pesonen vakuuttaa.
Sosiaalityöntekijänä ja seurakunnan vapaaehtoisena toimivalle Mika Varvikolle, 54, toisen ihmisen auttamisesta on tullut osa elämää. Malli siihen löytyi jo omasta kodista. Apua tarvitsevista pidettiin huolta.
Kymmenet valmiit lohtusukat kurkistelevat jo vasusta. Terttu Halme rentoutuu pitkillä automatkoilla neulomisen avulla. Joskus puikot pyörivät pitkin lattioita.