Sosiaalityöntekijänä ja seurakunnan vapaaehtoisena toimivalle Mika Varvikolle, 54, toisen ihmisen auttamisesta on tullut osa elämää. Malli siihen löytyi jo omasta kodista. Apua tarvitsevista pidettiin huolta.
Kun rankka työviikko sosiaalitoimistossa on päättynyt, Mika Varvikko keventää mieltään pitkillä kävelylenkeillä. Kesken sellaisen hän on saattanut poiketa tuttuun taloon, jossa tietää ruislimpun tulevan tarpeeseen. Samalla itselle tulee hyvä mieli.
Tärkein jaettava on kuitenkin elämän leipä. Puhtaalle evankeliumille on riittänyt pyyntöjen perusteella palvelutaloissa kysyntää enemmän kuin mihin Mika on ehtinyt vapaa-aikanaan vastaamaan.
– Olen kiertänyt Kouvolan alueen vanhustenhuoltoyksiköissä jakamassa ilosanomaa Jumalan rakkaudesta. Olen myös saarnannut jumalanpalveluksissa. Valkealan kotikirkossa olen käynyt yksitoista kertaa. Viimeisen viidentoista vuoden aikana olen pitänyt yli neljäsataa puhetta. Toissa vuonna saarnoja oli 52 eli lähes viikoittain. Palaute on ollut rohkaisevaa.
– Olen lähtenyt puhumaan siksi, että Pyhä Henki voi yhtyä saarnattuun sanaan ja herättää elävän uskon siellä, missä sydämet ovat auki. Puhuessani joudun aina pienelle paikalle, koska en itse saa niitä oikeita sanoja, jos Jumala ei niitä anna, Mika painottaa.
Uskonasioille Mika syttyi Keski-Pohjanmaalla Perhossa kuunneltuaan lukioiässä vierailulla olleiden nuorten lauluja.
– Koin silloin, että minulta puuttuu jotain. Kerroin janosta pastorille. Keskustelussa uskon maailma avautui. Kaikessa työssä voin osoittaa toisille aitoa välittämistä. Oikealla hetkellä lausuttu sana voi pelastaa jopa toisen elämän.
Jaa artikkeli: