Valoisan pinnan alla pulppuaa taloudellinen ahdinko

Yhteisvastuukeräyksen tuotto kohdentuu taloudellisissa vaikeuksissa olevien ikäihmisten auttamiseen. Diakoniatyöntekijät ratkovat heidän kanssaan sairauteen, turvattomuuteen, yksinäisyyteen ja pienituloisuuteen liittyviä kysymyksiä ja auttavat konkreettisesti. Kuvituskuva.

Perhekerho on kohtaamispaikka

Seurakunnan perhekerhossa leikitään ja lauletaan yhdessä. Kohta rammarista alkaa kuulua musiikkia ja pian esiin nousee orava, pupujussit ja hiirulainen. Lastenohjaaja Ulla-Maija Rostén-Lahti antaa lapsille luvan tanssia, hyppiä ja taputtaa, eivätkä he tarvitse kahta kehotusta.

Paperikoneen pauhusta kirkonkellojen kuminaan

Rannemurtuma päätti Jaakko Vätön 32 vuoden työrupeaman tehtaalla. Pian hän on valmis suntio ja viihtyy mainiosti yllättävän mielekkäässä työssään.
– Suosittelen oppisopimuskoulutusta lämpimästi kaikille uutta ammattia pohtiville.

Todellisen identiteetin avautumisen äärellä

Kanttorin sijaisuuksia Anjalankosken seurakunnassa tehnyt kirkkomusiikin kandidaatti Susanna Kivistön haave oli jo lapsena päästä Pariisiin. Missionuorten kanssa hän on viettänyt aikaa kaupungin kaduilla ihmisiä kohtaamassa.

Partio on perheiden yhteinen juttu

Luonto, erilaiset taidot ja yhteistoiminta sekä retket lähelle ja kauas vetoavat sukupolvesta toiseen. Jätkänkynttilän loimussa paistettu tikkupulla kruunaa illan.

Eettisen ja henkisen tuen olkapää

Kenttärovasti Sanna Timonen ja muut kirkollisen alan toimijat tekevät itsensä tutuksi ja tukevat asepalvelusta suorittavia ja henkilökuntaa arkisessa jaksamisessa. Kuvassa Sanna Timonen pitämässä kenttähartautta varusmiehille.