Valoisan pinnan alla pulppuaa taloudellinen ahdinko

Oman tiensä kulkijaksi tunnustautuva Tuula Riikonen on ollut liian kiltti, eikä ole kertonut totuutta ajoissa läheisilleen. Hän on kiitollinen muutamille ystävilleen ja seurakunnalle, jotka helpottavat 35 vuotta kestänyttä kurimusta.

MAALISKUUSSA jää käyttöön 28 euroa, kun maksaa eläkkeestä yhtiövastikkeen, lainat, kotivakuutuksen ja lääkkeet. Huhtikuu näyttää huonommalta, koska silloin on hankittava kallis osteoporoosipiikki. Toukokuussa valo kajastaa, sillä summa on 150 euroa plussalla.

Tällaiset laskelmat ovat 73-vuotiaan Tuula Riikosen arkea, ovat olleet jo 35 vuoden ajan. Kaikki alkoi siitä, kun perheen elämä ja talous ajautuivat pahasti sivuraiteille isän toimien seurauksena.
– Minulle jäi 300 000 markan velat. Olen selvinnyt niistä työnteolla, tein toisinaan kolmea työtä yhtä aikaa. Toimin lisäksi omaishoitajana tädilleni, joka auttoi minua pääsemään jaloilleen ja hankkimaan oman kodin.

Pahimmillaan Riikonen on maksanut kahdeksaa lainaa yhtä aikaa, mikä on tarkoittanut isoja lainanhoitokuluja. Nyt jäljellä on enää kaksi, joiden otteesta on tarkoitus päästä parin vuoden aikana. Vähän yli 1000 euron eläkkeen käyttö on silti mietittävä tarkkaan.

Mutta miten Riikonen on sitten selvinnyt, mistä on löytynyt tukea jaksaa elämässä eteenpäin?
– Kaikki vaatteet saan yhdeltä ystävältä. Seurakunnan ruoka-apu ja taloudellinen tuki on minulle elintärkeää, olen erittäin kiitollinen seurakunnan väelle. Onneksi minulla on muutamia ihania ihmisiä lähelläni.

Yksi Riikosen enkeleistä on Valkealan seurakunnan diakoni Marita Pilvistö-Viljanen. Hän on tuonut Riikoselle joulun sekä auttanut lääkekuluissa ja muissa menoissa. Säännöllinen yhteyden- ja huolenpito lämmittää kovin.

LAPSILLEEN Riikosen on ollut vaikea näyttää todellista tilannettaan. Kuva siitä, että äidillä on kaikki hyvin, kiilteli lasten silmissä pitkään. Liian pitkään, mikä on jättänyt jälkensä heidän suhteisiinsa.
– Olen ollut liian kiltti, en ole kertonut totuutta heille. Peitin vaikeudet iloisuudella ja positiivisuudella. En halunnut näyttää, että minulla menee huonosti, todella huonosti.

Riikosen poika, vanhin lapsista, on tiennyt totuuden koko ajan. Nuoremmalle pojalle ja tyttärelle asioiden tila on selvinnyt vasta viime aikoina. Kaikilla kolmella on hyvä elämäntilanne ja heillä olisi mahdollisuus auttaa äitiä, mutta. Yhtä heistä äiti on myös tukenut taloudellisissa vaikeuksissa.
– He ovat syystä katkeria, koska en ole kertonut heille. Mutta se, että he eivät muista minua edes äitienpäivänä ja jouluna, tuntuu pahalta. Pojalta saan tosin vuoden perunat.

Kahdeksaan lastenlapseensa Riikonen haluaa pitää yhteyttä ja saa viettää heidän kanssaan liikunnallisia hetkiä. Heitä hän muistaa myös jouluna lahjoilla, viime joulun hankintamatka päättyi tosin ikävään kaatumiseen ja pahaan käsivammaan, jota hän potee pitkään.

RIIKONEN on elänyt nyt 17 vuotta yksin. Yhden tutkimuksen perusteella häntä on luonnehdittu erakoksi, jonka hän osin allekirjoittaa. Hän kulkee paljon yksin luonnossa, mikä on hänen juttunsa. Samalla täyttyy pakastin monista ravitsevista marjoista.
– Olen oman tieni kulkija. En ole oikein mallikelpoinen perheihminen, kuten äitini ja mummuni olivat.

Mummun vaikutus Riikosen lapsuuteen oli suuri. Perheessä oli seitsemän lasta ja maatalon työt, eläimet ja elämä tulivat tutuiksi. Sisarusten perheisiin yhteydenpito toimii yhä. Riikonen lähti 15-vuotiaana kotoa opiskelijan polulle ja valmistui suurtalousemännäksi Helsingissä.

Riikonen on nähnyt perheväkivaltaa valitettavan läheltä ja siihen tulee hänestä puuttua tiukasti. Koulukiusaaminen on saatava niin ikään kuriin ja pienten eläkkeiden on noustava. Hän näkee myös yksinäisyyden ja masentuneisuuden suurena huolena, joka on jo nyt käsillä.
– Oma elämäni on ollut monilta osin kovaa ja kamalaa. Rempseyteni ja valoisuuteni on kuitenkin pelastanut minut.

Liikunnallisuus ja yhteisöllisyys ovat kuuluneet Riikosen elämään aina. Eri palloilulajit, pitkän matkan juoksu ja hiihto sekä urheiluseuratoiminta ovat olleet hänelle läheisiä. Kymmenien kilometrien kävely ja 2000 kilometrin hiihto talvessa ovat hänelle yhä arkea, kun terveys ja kelit niin sallivat. Kaikesta koetusta huolimatta hän on elämäänsä tyytyväinen.
– Olen elänyt älyttömän kunnollisen elämän, en ole sortunut viinaan enkä tupakkaan. Tärkeintä on henkinen puoli, kun se on kunnossa, selviää myös taloudellisesti.

Sanoo Tuula Riikonen ja lisää, että omineen pitäisi tulla toimeen. Aina se ei kuitenkaan onnistu.

Yhteisvastuullisesti ikäihmisiä auttamaan

PERINTEINEN Yhteisvastuukeräys on jälleen käynnissä. Tämän vuoden keräystuotto kohdentuu taloudellisissa vaikeuksissa olevien ikäihmisten auttamiseen. Talousmurheet aiheuttavat terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä ja yksinäisyyttä sekä digitalisoituneen yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä.

SEURAKUNTIEN diakoniatyöntekijät kohtaavat työssään paljon ikäihmisiä ja ratkovat heidän kanssaan sairauteen, turvattomuuteen, yksinäisyyteen ja pienituloisuuteen liittyviä kysymyksiä. Konkreettinen apu on asioiden selvittämistä, taloudellista auttamista, yhteydenottoja eri tahoille ja keskustelemista. Tärkeintä on nähdä ihminen kokonaisuutena.

Monta tapaa osallistua

Yhteisvastuun keräyskausi jatkuu vuoden loppuun asti. Keräykseen voi osallistua verkkolahjoituksella osoitteessa kouvolanseurakunnat.fi/yhteisvastuu. Sieltä löytyvät seurakuntakohtaiset lahjoituslinkit ja MobilePay-lahjoitusnumerot.

Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi Yhteisvastuutapahtumiin ja lipaskeräyksiin, joita järjestetään tilanteen sallimissa puitteissa. Muista osallistumistavoista voi keskustella oman seurakunnan diakonian kanssa.

20 prosenttia keräystuotosta jää käytettäväksi ikäihmisten hyväksi omassa seurakunnassa. Lisäksi 10 prosenttia ohjautuu paikallisseurakunnille Kirkon diakoniarahaston kautta. Saman verran suuntautuu vähävaraisten ihmisten maksuttomaan digitaitojen koulutukseen. 60 prosenttia tuotosta ohjautuu Kirkoin ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun.

Lahjoita Kouvolan seurakuntien Yhteisvastuukeräykseen

Jaa artikkeli: