Oppilaitospappi Marja Juntuselle voi puhua vapaasti tuntemuksiaan. Esille nousevat mielen haasteet, ihmissuhteet, opintojen edistyminen ja työssä jaksaminen.
Vaikuttajaryhmä on oma kanava nuorille ideoida ja kehittää helposti lähestyttävää ja mielekästä toimintaa. Nuoret kaipaavat aitoa ja elämänläheistä tapaa lähestyä asioita.
Isän ääni on siivittänyt Henna Niemisen ammattimuusikon uralle. Kirkko-, gospel-, hoiva- ja kuoromusiikki pitävät yrittäjyydestä nauttivan musiikin moniosaajan vireessä.
Roni Lepän usko ei ole horjunut pitkällä musiikillisella matkalla. Tuloksena on täysin omin ajatuksin ja käsin toteutettu levy, jota juhlistetaan konsertilla.
Isänsä ja äitinsä muistisairauksissa rinnalla elänyt Anne Margit Perttola muistaa vanhempiensa sairaudet aivan erilaisina. Yhtäläisyyttäkin löytyy, sillä vitsikkyyttään kumpikaan heistä ei menettänyt missään vaiheessa.
Joskus on kuljettava pitkä matka, jotta saavuttaa etsimänsä. Taija ja Jarno Lehtonen löysivät ylä- ja alamäkien jälkeen vihdoin etsimänsä merkityksen ja tarkoituksen.
Yhtä seurakuntaa palvelevat yhdet resurssit yhdistävät voimavarat järkevästi kaikkien hyväksi. Vähenevä ja ikääntyvä väestö haastaa löytämään uusia toimintatapoja.