Kirkon laajennus on mahdollisuus yhteisöllisyyteen

Työmaan vastaava mestari Ari Lahtinen esitteli Myllykosken kirkon uusia tiloja Sirkka Mäkelälle (vas.) ja Lahtisen oikealla puolella oleville Teuvo Pokille sekä kirkkoherra Eija Murrolle. Murto toivoo, että Myllykosken kirkkolaajennuksen kolme majaa ”löydettäisiin paikoiksi, joihin halutaan tulla paitsi olemaan, myös tekemään”.

”Me tarvitsemme toisiamme”

Anjalankosken videokuvauksista ja niiden editoinnista paljolti huolehtinut lähetyssihteeri Tommi Nikki liputtaa kirkon digiloikalle pysyvää jatkoa. Nikki opasti pastori Maarit Kenttälää ennen nauhoitusta. Muutaman vuoden harjoittelu on opettanut paljon.

Jumalaa kuunnellen

Tarja Lappalaiselle seurakunta merkitsee Vapahtajan syliä. Siellä ei kenenkään tarvitse pelätä mitään. Poikkeusaikana naisten raamattupiiri kokoontuu WhatsApp-ryhmänä.

”Ylösnousemuksen riemu koskettaa”

– Kotona pääsiäiskirkkoa seuratessasi voit sytyttää kynttilän, kun kirkon Kristus-kynttilä on sytytetty. Oma kynttiläsi kertoo pääsiäisen ilon ja riemun sanomaa. Saat kuulua kristittyjen joukkoon, Johanna Pesonen vakuuttaa.

Ruislimppuja ja elämän leipää

Sosiaalityöntekijänä ja seurakunnan vapaaehtoisena toimivalle Mika Varvikolle, 54, toisen ihmisen auttamisesta on tullut osa elämää. Malli siihen löytyi jo omasta kodista. Apua tarvitsevista pidettiin huolta.

Puikot kilkkaavat lohtua ja lämpöä

Kymmenet valmiit lohtusukat kurkistelevat jo vasusta. Terttu Halme rentoutuu pitkillä automatkoilla neulomisen avulla. Joskus puikot pyörivät pitkin lattioita.