Lasten oma kirkko netissä

Lastenkirkko.fi on suunniteltu 3–8-vuotiaille lapsille tuomaan iloa ja tukemaan hyvää elämää. Sivuston sisällöt ovat käytössä myös Jyväskylän seurakunnassa. Ne soveltuvat erityisen hyvin pyhäkoulujen toimintaan.

Kulutusjuhlan loppu

Maapallo kamppailee ympäristökriisien keskellä ja ilmastonmuutos etenee – ahdistaa! Luonto- ja ympäristöaktivisti Heta Kopra lievittää ympäristöahdistusta keskustelemalla ja kuuntelemalla.

Isältä pojalle

Kotiin jäävän isän arki on vakaan päivärutiinin pyörittämistä ja lapsen kasvun seuraamista aitiopaikalta. Nooa-poikaansa kotona hoitava Antti Hokkanen on oppinut uutta myös itsestään.

Ääni käyttöön joka vaaleissa

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikko käynnistyi tiistaina, kun lukuisat äänestyspaikat avautuivat eri puolilla kaupunkia. Taajamien ulkopuolella äänestämään pääsi myös jämerässä vaaliautossa.

Työssä on raivattava tilaa uudelle

Anne Savolin on työuransa aikana tottunut muutoksiin työnkuvassa. Hän haluaa olla rinnalla kulkija ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa. Tarpeiden pohjalta on syntynyt uudenlaista toimintaa, jolle on ollut runsaasti kysyntää.

Lukuvinkkejä moneen tarpeeseen

Keski-kirjastojen lukuneuvonnassa asiakkaat saavat yksilöllisiä, toiveidensa mukaan räätälöityjä kirjavinkkejä. Neuvonta verkkopalveluna on otettu innokkaasti vastaan.

On kivaa olla tyttö

Kuudesluokkalaiset Milla Reinikainen ja Jenna Hirvonen ovat hevostyttöjä. Kotona voi ratsastaa keppihevosella, ja tallilla pääsee oikean hevosen selkään.

Valttikorttina hiljainen tieto

Pitkä työura saman työnantajan palveluksessa poikii väistämättä suuren määrän hiljaista tietoa. Siitä on hyötyä niin työtovereille kuin seurakuntalaisille.