Etusijalla lapset ja nuoret

Rippikoulussa lauletaan yhdessä.

Lasten ja nuorten toiminta on käynnissä. Sisätiloissa tapahtuvaa aikuisten ryhmätoimintaa sekä perhekerhoja ei seurakunnassa vielä aloiteta ainakaan 20. helmikuuta mennessä.

Lähimpien omaisten osallistuminen kirkollisiin toimituksiin pyritään Jyväskylän seurakunnassa turvaamaan myös koronatilanteen vaikeutuessa. Myös muut lakisääteiset palvelut toimivat seurakunnassa koronasta riippumatta.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston uusien koronarajoitusten mukaan seurakunnan tilaisuuksiin voi sekä sisällä että ulkona osallistua enintään 20 henkilöä. Rajoitukset ovat voimassa 20. helmikuuta asti.

– Kaste- ja vihkitilaisuuksissa sekä hautaan siunaamisissa raja voi hieman ylittyä lähimpien omaisten osalta, Yhteisen seurakuntatyön johtaja Heli Ahonen kertoo.

Työaikaa ohjataan ensi sijassa seurakunnan ydintehtäviin.

Seurakuntatoimisto osoitteessa Vapaudenkatu 47 (muun muassa kaste-, hautajais- ja vihkivaraukset) ja Aluekeskusrekisteri osoitteessa Ailakinkatu 17 (muun muassa virkatodistukset) palvelevat ilman ajanvarausta ma−pe kello 9−15. Yhteyttä suositellaan ottamaan puhelimitse ja sähköpostitse, tarvittaessa myös tapaaminen paikan päällä on mahdollinen.

– Työaikaa ohjataan ensi sijassa seurakunnan ydintehtäviin. Esimerkiksi työntekijöiden sairastuessa pystymme lyhyelläkin varoitusajalla siirtämään tehtäviä toisille henkilöille, Ahonen sanoo.

Diakoniavastaanotot toimivat toistaiseksi normaalisti. Mieltä askarruttavista asioista voi keskustella oman alueen diakoniatyöntekijän tai päivystävän papin kanssa. Päivystävä pappi on tavoitettavissa arkisin kello 9–15.

– Jos koronatilanne ahdistaa, seurakuntaan voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä avun ja tuen saamiseksi, Ahonen muistuttaa.

Olemme pyrkineet rajoittamaan lasten ja nuorten elämää mahdollisimman vähän.

Seurakunnan kokoavassa toiminnassa etusijalla ovat lapset ja nuoret. Kerhot ja muut kokoontumiset pystyttiin aloittamaan joulutauon jälkeen, ja niiden toiminta jatkuu myös helmikuussa. Sisätiloissa tapahtuva aikuisten ryhmätoiminta sekä perhekerhot kuitenkin pysyvät tauolla ainakin 20. helmikuuta saakka. Tässä lehdessä kerrottujen tapahtumatietojen toteutuminen ja ajankohtaisimmat tiedot kannattaa tarkistaa verkkosivuiltamme jyvaskylanseurakunta.fi.

– Olemme pyrkineet rajoittamaan lasten ja nuorten elämää mahdollisimman vähän. Se on ollut linjana koko yhteiskunnassa. Pitkään jatkuneen pandemian henkiset vaikutukset ovat nuorille huomattavasti suuremmat kuin aikuisille, siksi tavoitteena on turvata heille mahdollisimman normaali lapsuus ja nuoruus, Ahonen huomauttaa.

Meillä on myös iso vastuu kriisitilanteen hoitamisessa.

Myös rippikoulut on aloitettu koronaturvallisesti pienemmissä ryhmissä. Viikonloppuleirit on korvattu lähikokoontumisina. Talvilomaviikolle on suunniteltu muutamia leirejä, mutta niiden mahdollisesta siirtämisestä kesään päätetään pian.

Jumalanpalvelukset seurakunnassa toteutuvat tällä hetkellä niin, että niihin voi helmikuussa osallistua 20 henkilöä.

Pian kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana on ollut pakko sopeutua jatkuviin muutoksiin nopeallakin aikataululla. Viranomaisten määräyksiä ja suosituksia noudatetaan seurakunnassa kuitenkin tarkasti.

– Olemme suuri toimija, joten meillä on myös iso vastuu kriisitilanteen hoitamisessa ja siitä selviämisessä. Selkeästi uskonnon harjoittamiseen liittyvistä tilaisuuksista, kuten jumalanpalveluksista, hartauksista ja kirkollisista toimituksista, huolehditaan rajoitusten puitteissa kaikissa tilanteissa.

– Olemme varmasti kaikki aika väsyneitä tähän tilanteeseen, mutta tarvitsemme toivoa ja luottamusta siihen, että tästäkin selvitään, Ahonen rohkaisee.

Jaa artikkeli: