Yli kahdenkymmenen vuoden työskentely kehitysvammaisten kanssa on opettanut diakoni Mari Tyynelälle, että rohkeutta on olla aidosti juuri sellainen kuin on.
Mari Tyynelällä oli lukion jälkeen mielessään kaksi uravaihtoehtoa: diakonissa tai diakoni. Päiväkirjamerkintä noilta ajoilta kertoo, että häntä kiinnosti tuolloin erityisesti vanhustyö. Valmistuttuaan diakoniksi Pieksämäeltä vuonna 1992 hän jäi äitiyslomalle ja oli alkuvuodet kotona.
Tyynelä oli jo seurakuntanuorena toiminut aktiivisesti vapaaehtoisena kehitysvammaisten sisupartiossa. Ensimmäinen varsinainen työpaikka oli lyhytaikainen sijaisuus Kuokkalassa. Kun kehitysvammaistyön diakoni jäi osittaiselle eläkkeelle, avautui mahdollisuus osa-aikaiseen työhön.
Tyynelä on työskennellyt nyt reilut 20 vuotta kehitysvammaistyön diakonina, eikä edelleenkään koe olevansa konkari työalallaan.
– Tässä työssä on paljon tuttuja juttuja, silti jatkuvasti tulee uutta opeteltavaa.
Viikko-ohjelmaan kuuluvat säännölliset vierailut kehitysvammaisten ryhmäkodeissa ja toimintakeskuksissa. Jyväskylän kaupunkialueen lisäksi niitä löytyy muun muassa Korpilahdelta, Vaajakoskelta ja Palokasta. Tyynelä järjestää näissä paikoissa hengellisiä tilaisuuksia. Aamuhartauksia tai yhteisiä lauluhetkiä varten hän kantaa mukanaan melkein aina kitaraa.
Meillä muilla olisi paljon opittavaa heidän tavastaan suhtautua itseensä ja muihin.
Jyväskylässä asuu arviolta puolituhatta kehitysvammaista. Työnsä kautta Tyynelä tuntee heistä noin parisataa. Hän vierailee myös yksin-asuvien kehitysvammaisten luona.
Juuri tähän aikaan keväällä hän käy kotikäynneillä tapaamassa tulevia rippikoululaisia. Tyynelän mielestä kehitysvammaiset ovat mestareita kohtaamisessa. Hän ennättää harvoin kysyä kuulumisia, he kun ehtivät tehdä sen ensin.
– Kysymys tulee aidosti ja spontaanisti. He eivät jää pohtimaan liiaksi sitä, sopiiko tätä kysyä toiselta. Omana itsenä oleminen on varmaan se suurin opetus, jonka olen heiltä saanut. He ovat rohkeasti juuri sellaisia kuin ovat.
Tyynelä on kokenut, että kehitysvammaiset ovat ilmiömäisiä toisten kehumisessa ja kannattelemisessa.
Saan tässä työssä eniten ihmisten kohtaamisesta.
– Heiltä saa toisen ihmisen hyväksymisessä itsekin voimavaroja ihmisenä olemiseen. Meillä muilla olisi paljon opittavaa heidän tavastaan suhtautua itseensä ja muihin.
Tyynelä tekee paljon yhteistyötä, muun muassa vammaisnuorisotyön ja Keski-Suomen seurakuntien kehitysvammaistyön papin kanssa. Yhteistyötä on tehty erityisesti rippikoulujen ja jumalanpalvelusten toteuttamisessa. Myös alueseurakuntien omassa toiminnassa on mukana kehitysvammaisia. Heillä on myös oma muskariryhmä.
Kun työala on laaja ja tekemistä paljon, ei voi välttyä riittämättömyyden tunteelta. Tyynelä on vuosien varrella miettinyt omaa jaksamistaan. Pitäisikö tehdä välillä jotakin muuta ja antaa samalla työalalle mahdollisuus uudistua uuden työntekijän kautta?
– Myös positiivisista kohtaamisista tarvitaan palautumista. Sitäkin pitää miettiä, kun ajattelee omia voimavaroja. Silti, kun olen tehnyt listaa tämän työn plussista ja miinuksista, niin myönteisiä puolia on ollut aina enemmän.
Tyynelä ei epäröi hetkeäkään vastatessaan kysymykseen työn parhaista puolista.
– Saan tässä työssä eniten ihmisten kohtaamisesta. Siinä ovat elämän ilot ja surut läsnä koko skaalassaan, elämän hauraus ja voima. Onneksi näitä kohtaamisia on paljon.
Jaa artikkeli: