Seurakuntavaalien tekemiseen osallistui Jyväskylässäkin valtava määrä ihmisiä. Iso kiitos teistä jokaiselle. Nyt annetaan hetken hengityksen tasaantua ja opetellaan taas elämään arkea.
Joulukuvaelmissa pysähdytään seimen äärelle. Pääosassa ovat vastasyntynyt Jeesus-lapsi, Maria ja Joosef. Torstaiteatterin Paimenet-näytelmässä näkökulma on toinen.
Lastenkirkko.fi on suunniteltu 3–8-vuotiaille lapsille tuomaan iloa ja tukemaan hyvää elämää. Sivuston sisällöt ovat käytössä myös Jyväskylän seurakunnassa. Ne soveltuvat erityisen hyvin pyhäkoulujen toimintaan.
Maapallo kamppailee ympäristökriisien keskellä ja ilmastonmuutos etenee – ahdistaa! Luonto- ja ympäristöaktivisti Heta Kopra lievittää ympäristöahdistusta keskustelemalla ja kuuntelemalla.
Kotiin jäävän isän arki on vakaan päivärutiinin pyörittämistä ja lapsen kasvun seuraamista aitiopaikalta. Nooa-poikaansa kotona hoitava Antti Hokkanen on oppinut uutta myös itsestään.
Seurakuntavaalien ennakkoäänestysviikko käynnistyi tiistaina, kun lukuisat äänestyspaikat avautuivat eri puolilla kaupunkia. Taajamien ulkopuolella äänestämään pääsi myös jämerässä vaaliautossa.