Huhtasuon alueseurakuntaan kuuluvat kaupunginosat Halssila, Huhtasuo, Kangasvuori sekä Seppälän alue. Kauppakeskus Seppään rakennettu Kipinä antaa tilan uudenlaiseen kohtaamiseen ja toimintaan.
Jyväskylän luontokoulun opettaja Kim Suomalainen vie oppilaat retkeilemään ja oppimaan luonnossa itse tekemällä. Elämyksellinen ja mieleenpainuva päivä ulkona voi olla paras koulupäivä ikinä.
Kaupungissamme järjestetään vuosittain noin 5 000 erilaista tapahtumaa. Tapahtumakaupunki Jyväskylän markkinointipäällikkö Jaana Ruponen odottaa jälleen vilkasta ja monipuolista kesää.
Milla Pitkänen nauttii matkustelusta. Vaikka viittomakielet eroavat toisistaan eri maissa, niiden visuaalisuus on yhdistävä tekijä. Pitkänen kokee tulleensa viittomakielellä ymmärretyksi myös ulkomailla.
Tapani Vaahervaara on harrastanut frisbeegolfia kolmisen vuotta. Facebookin kaveriporukalle tehty päivitys radalle lähdöstä poikii usein paikalle sekalaisen seurakunnan lajin harrastajia.
Rippikoulu on pitänyt pintansa. Vaikka sen suosio on hieman laskenut, valtaosa 15-vuotiaista käy rippikoulun edelleen. Vesalaan kokoontuneet nuoret ovat sitä mieltä, että parasta riparilla on yhdessä oleminen ja tekeminen.