Oman rauhani minä annan teille

Helluntain evankeliumitekstin äärellä (Joh. 14:23–29) on kyse siitä, mitä Jeesus jäähyväispuheessaan jättää opetuslapsilleen tehtäväksi. Ja millä resursseilla. Laura Huovinen pohtii, miten tehtävästä on tarkoitus selvitä tässä ajassa.

Evankelioimista modernissa maailmassa

Työssäni nuorten aikuisten pappina törmään yhä uudestaan ilmiöön, jonka olemassaolosta minulla ei ollut kunnolla ymmärrystä ennen työn aloittamista. Nuoruudestani tutussa herätyskristillisessä viitekehyksessä olen tottunut ajattelemaan, että todellinen kristillisyys on kristillisyyttä, jossa ei keskitytä tämänpuoleisiin asioihin vaan hengen todellisuus on kaikki kaikessa.

Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Rukouksen suosio voi tuntua yllättävältä, sillä hengelliset traditiot eivät varsinaisesti 2020-luvulla elä nousukauttaan ja uskonnollinen yleissivistys on laskussa. Laura Huovinen pohtii rukouksen merkitystä tulevan rukoussunnuntain evankeliumin äärellä.

Rakastakaa toisianne

Kirkolliskokouksen keskusteluja kuunnellessa Raamatun opetukset alkavat elää. Evankeliointi, rakkauden teot, vaikuttaminen ja profeetallisuus haastavat kaikki samaan: rakastakaa toisianne.

Vallan keskuksesta armon keskukseen

Mitähän olisi tapahtunut, jos idästä tulleet tietäjät olisivat seuranneet uskollisesti tähteä? Sitä emme saa tietää. Heidän retkensä ei kuitenkaan päätynyt täydelliseen katastrofiin. Heille tarjotaan uusi mahdollisuus.

Köyhyys koettelee ikäihmisiä

Monet vanhukset elävät taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä.

Digitalisaatio ja kokonaisvaltaisuus lähetystyössä

Kirkon lähetystyön keskus järjesti huhtikuun alussa pienen virtuaalisen, missiologisen symposiumin omilla Facebook -sivuillaan. Sen aikana nähtiin kaksi esitystä aiheista kokonaisvaltainen lähetys sekä digitalisaatio. Tämä korvasi symposiumin, joka oli tarkoitus järjestää Kirkon talolla, mutta joka on nyt siirretty vuoteen 2021.
Tässä Mervi Viuhko antaa pienen maistiaisen omasta, digitalisaatiota käsittelevästä esityksestään. Jutun lopussa linkit kyseisiin esityksiin.