Helluntain evankeliumitekstin äärellä (Joh. 14:23–29) on kyse siitä, mitä Jeesus jäähyväispuheessaan jättää opetuslapsilleen tehtäväksi. Ja millä resursseilla. Laura Huovinen pohtii, miten tehtävästä on tarkoitus selvitä tässä ajassa.
Pyhästä Hengestä Johanneksen seurakunnassa
Helluntaita vietetään 50. päivänä pääsiäisestä. Kristillinen kirkko juhlii helluntaita Pyhän Hengen vuodattamisen juhlana.
Pyhän Hengen toimintaa kuvataan helluntain teksteissä monin tavoin. Johanneksen toimintaympäristössä hengistä puhuminen oli arkipäivää, ja olikin tarpeen eritellä sitä, millaiseen toimintaan juuri Pyhä Henki on lähetetty.
”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.”
Johannes kutsuu Pyhää Henkeä vain kahta evankeliumin lukua aiemmin ”toiseksi puolustajaksi”, joka viittaa Jeesukseen ensimmäisenä puolustajana.
Johanneksen tulkinta evankeliumissa vaikuttaa niin kutsutulta seuraamisen motiivilta. Ikään kuin hän kertoisi Pyhästä Hengestä Jeesuksen seuraajana. Ikään kuin tapahtumassa olisi vahdin vaihto. Sinänsä se on ihan inhimillinen ajatus. Kun pelikentän ykköspuolustaja siirtyy vaihtopenkille taivaaseen, kentälle tarvitaan edelleen hyvä puolustus.
Luterilaisten ja helluntailaisten yhteisessä asiakirjassa Evankeliumin julistaminen tänään Johanneksen kertomusta on analysoitu ja tulkintaa oikaistaan kolminaisuusopin mukaiseksi:
”Pyhä Henki tulee, hän osoittaa, hän johdattaa, hän puhuu ja hän kirkastaa. Tästä voisimme päätellä, että Pyhä Henki ottaa Jeesuksen paikan. Tietyssä mielessä näin onkin, mutta kun ottaa huomioon, miten opetuslapset ovat vastaanottajina kaikelle, mitä Jeesus ja hänen jälkeensä Pyhä Henki tekevät, ymmärtää, että opetuslapset ovat Pyhän Hengen vastaanottajia ja jatkavat elämää Hengen läsnäolossa. Siispä opetuslasten ”yhteisö” ei lakkaa sen jälkeen, kun Jeesus on mennyt Isän luo vaan jatkaa eteenpäin ympäröivässä maailmassa, jossa jo tuomittu maailman ruhtinas vaikuttaa (Joh. 16:12).”
Pyhästä Hengestä ajassa
Kirkolliskokous käsitteli toukokuussa edustaja-aloitetta evankelioimisen vahvistamisesta ja puheenvuoroja salissa käytettiin korostamaan evankelioinnin tärkeyttä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että evankeliointi on kirkon perustehtävä. Siitä, mitä kaikkea evankelioiminen oikeastaan tarkoittaa, ei kuitenkaan päästy aivan yksimielisyyteen. Piispa Jari Jolkkonen peräänkuulutti toimimista yhteisönä:
”Erimielisyytemme keinoista ei saisi johtaa siihen, että olemme erimielisiä itse tehtävästä, joka on meille Jumalan antama.” (Tästä koko puheenvuoro.)
Evankeliointi sanana on ajassamme hankala. Se assosioituu liian helposti kolonialistiseen historiaan ja voi viedä ajatukset yksittäisen julistajan henkilökeskeiseen ja käännyttävään otteeseen, jossa julistajan käsitys itsestään lähestyy jo Jumalan ja ihmisen välistä vaihtopenkkiä.
Evankeliointi, joka ei ota huomioon ihmistä, ympäristöä, vähemmistöjä ja sitä, että evankeliumi on ilosanoma juuri saajalleen, ei ole tehtävän mukaista evankeliointia ja pahimmillaan vääristää sanomaa Kristuksesta.
Tehtävänkuvasta
Yhteinen tehtävä ja yhteinen työ ei ole helppoa. Jokaista tarvitaan, jokaisella on yhtä lailla lahjana saadun uskon seurauksena tehtävänsä. Evankeliumin omistajuus on vain Jumalalla itsellään. On erotettava toisistaan tehtävä ja tehtävän toteuttajat.
Pyhästä Hengestä puhuminen tuntuu kaiken kaikkiaan olevan vaikeampaa meidän toimintaympäristössämme kuin Johanneksen – monissa asiakirjoissa Pyhä Henki mainitaan vain Isän ja Pojan yhteydessä. Seurakunnan elämässä Pyhään Henkeen viitataan varmimmin evankeliumitekstiä selittäessä, jumalanpalveluselämässä tai seurakunnan historiaa rippikoulussa opettaessa.
Pyhä Henki tekee silti työtään tässäkin ajassa. Se synnyttää uskon, vahvistaa sitä ja lopulta johdattaa meidät armon äärelle. Evankelioimistehtävämme edellytys on ymmärtää asemamme Jumalan antaman tehtävän edessä. Vaikka olemme Kristuksen seuraajia siinä mielessä, että olemme jokainen saaneet tehtävän, emme ole Kristuksen seuraajia siinä mielessä, että voisimme täyttää Hänen tai Pyhän Hengen paikan.
Evankeliumin vieminen maailmassa on ihmisen kokoinen tehtävä, mutta evankeliumin sisältö ja sen vaikutus ovat Jumalan lahjaa.
Rauhasta voimana
Evankeliumitekstissä Jeesus muistuttaa:
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”
Rauhalla on koko kevään ajan ollut erityisen korostunut merkitys. Se tarkoittaa sodan keskellä eläville ja sen edessä voimattomina katsoville ihmisille turvaa, pahan vastakohtaa tai ainakin hengähdystaukoa hirveän todellisuuden keskellä.
Voimme edistää rauhaa monin eri tavoin ja etsiä sitä yhdessä.
Jeesuksen tarkoittama rauha ei kuitenkaan liity ihmisluontoon tai sen aiheuttamiin sotiin. Jumalan rauha on jotain suurempaa, taivaallisen ja maallisen rajat ylittävää. Se on kuin heikoilla olevan rauhantilan vastakohta, jota ihminen ei voi horjuttaa vaan ainoastaan vastaanottaa.
Jumalan rauhan vakuutusta me tarvitsemme erimielisyyksien, kriisien ja kaikenlaisten ihmisten keskellä, ympäristöissä, vähemmistöissä ja kirkolliskokouksessa. Jumalan rauhan varaan me saamme jättää koko elämämme. Sen varassa me saamme täyttää myös evankelioimistehtäväämme.
On meistä kiinni, teemmekö sen passiivisina ja riitaisina yksilöinä vai suostummeko yhteiseen tehtävään toisiamme kuunnellen, pysähdymmekö oppimaan toisiltamme ja luotammeko Pyhän Hengen toimintaan.
Kirkon lähetystyönkeskus on koonnut evankelioimissivun, jolla voit selata asiakirjoja ja pohtia evankelioimisen näkökulmia. Sivu päivittyy evankelioimistyön vahvistuessa kirkossa. Evankelioiminen – evl.fi
Jaa artikkeli: