Kanttorin sijaisuuksia Anjalankosken seurakunnassa tehnyt kirkkomusiikin kandidaatti Susanna Kivistön haave oli jo lapsena päästä Pariisiin. Missionuorten kanssa hän on viettänyt aikaa kaupungin kaduilla ihmisiä kohtaamassa.
Luonto, erilaiset taidot ja yhteistoiminta sekä retket lähelle ja kauas vetoavat sukupolvesta toiseen. Jätkänkynttilän loimussa paistettu tikkupulla kruunaa illan.
Kenttärovasti Sanna Timonen ja muut kirkollisen alan toimijat tekevät itsensä tutuksi ja tukevat asepalvelusta suorittavia ja henkilökuntaa arkisessa jaksamisessa. Kuvassa Sanna Timonen pitämässä kenttähartautta varusmiehille.
Puhjonrannan lämmittävät löylyt ja vilvoittavat vedet vetävät Raija Siltovuorta puoleensa ympäri vuoden. Kehon ohella mieli saa virkistystä mukavista saunakeskusteluista.
Ritva Janhunen (vas.), Eero Niinikoski ja Tuula Rikala kuuluvat juhlavuoden suunnittelutyöryhmään. Eero Niinikoski istuttaa muistopuun Kuusankosken kirkkopuistoon 9. kesäkuuta vietettävän juhlamessun jälkeen.
Hallintojohtaja Riitta Lonka on työskennellyt Kouvolan, Iitin ja Anjalankosken seurakunnissa sekä Kouvolan seurakuntayhtymässä. – Motivaatio ja hetkeen tarttuminen ovat ajaneet minua eteenpäin.