MUSTIKKA on ihana ja terveellinen marja, mutta miten sen käy tulevaisuudessa. Muun muassa tätä pohtii ekoteologi Pauliina Kainulainen ja on huolissaan suomalaisten vinksahtaneesta luontosuhteesta. Yleiseurooppalaisen ilmiön taustalta löytyy useita vaikuttavia tekijöitä, joista yksi löytyy kristinuskon historiasta. – Kristinuskon tietyllä tapaa ylimielinen asenne metsään ja pyhiin puihin on vähentänyt osaltaan kunnioitustamme luontoa kohtaan.
Läntisen valistuksen aikaansaama mekanistinen maailmankatsomus, missä luonto on ikään kuin kone, on johtanut teknologiseen ajatteluun ja puhe ”luonnonvaroista” korostaa ihmisen hyötyä. Tämä näkyy myös seurakuntien talouspainotteisena suhtautumisena luontoon.
Voimakas kaupungistuminen on tuonut monia hyviä asioita, mutta virtuaalitodellisuus ja koneympäristössä eläminen ovat lisänneet etääntymistä luonnosta. – Luontosuhteella on pitkät juuret, metsä oli vuosisatoja sitten myönteinen koti ja turvapaikka. Miksi käymme nyt karua kamppailua sitä vastaan?
LUOMAKUNTA on pyhä ja Jumala siinä läheisesti läsnä. Tämän kristinuskoon perimmiltään kuuluvan hienon löydön Kainulainen haluaa tuoda takaisin elämäämme. Sen myötä voivat palata kohtuuden taju ja rajat, jotka ovat hävinneet mielenmaisemastamme.
Ekologisen kriisissä hengellinen syvätason ajattelu on välttämätöntä. Pureutuminen kulutuksen juurisyihin selkeyttää, miksi kulutuksesta irtautuminen on vaikeaa. Mukavuudenhalu aiheuttaa pelkoa ja varmistelua. Kainulainen esittää ratkaisuksi mietiskelevää rukousta.
– Perusajatuksena on päästää irti huolesta ja pelosta. Tällöin ihminen vapautuu sisäisestä tarpeesta vertailla ja varmistella tulevaisuuttaan. Hän alkaa elää yksinkertaista ja kohtuullista elämää, eikä lamaannu esimerkiksi ilmastoahdistuksen vuoksi.
Ahdistus luonnosta, eläimistä ja ilmastosta ei itsessään riitä, vaan pitää löytää apuvälineet ja yhteys syvempään ulottuvuuteen. Hiljainen rukous tuo elämään iloa ja voimaa muutokseen. Rukous toimii samalla mielikuvituksen lähteenä nykyistä parempaan kohtuuden kulttuuriin.
– Tällainen rukous muuttaa ihmistä ja vie häntä johonkin uuteen.
KAINULAISEN mukaan tehokkaalle metsänhakkuusysteemille on olemassa vaihtoehtoja, jos niitä on halu oikeasti löytää. Hän vetoaa asiassa yksityisomistajien ohella seurakuntiin ja kuntiin.
– Jatkuvapeitteinen kasvatus on mahdollinen vaihtoehto myös taloudellisesti. Sen myötä metsän monimuotoisuus sekä metsäkanalintujen ja metsämarjojen kanta pelastuu.
Omaa suhdettaan luontoon Kainulainen kuvaa käytännönläheiseksi. Marjastus on hänelle suoranainen intohimo, joka tarjoaa lähes meditatiivisia elämyksiä. Päiväkirjamerkinnät Pohjois-Savon aikaisesta lapsuudesta vahvistavat varhaisen innostuksen luontoon.
– Olin kirjoittanut päiväkirjaani, että luonnossa minulla on pyhä paikka. Tuo pyhyyden taju on säilynyt mielessäni aina.
Kainulainen on tutkinut paljon ekologisia aiheita, joista hän väitteli tohtoriksi vuonna 2005. Ekoteologi on nimikkeenä epävirallinen, mutta kertoo hänen erityiskiinnostuksestaan luontoon kristillisyyden ja hengellisyyden kautta.
– Ylikulutus ja luonnon tasapainon vaaliminen ovat teologinen kysymys. Filosofia ja teologia voivat auttaa luontosuhteen korjaamisessa.
Työssään Enonkosken luostariyhteisössä hän pääsee toteuttamaan kohtuullisuutta ja pitämään hiljaisen rukouksen ajatusta yllä. Kristillinen usko sisältää hänestä vahvan meditaation ja mietiskelyn perinteen.
Jaa artikkeli: