Lumet alas katolta turvallisesti

Katoilta putoava lumi ja jää aiheuttavat vaaratilanteita ihmisille. Ne voivat myös rikkoa kiinteistöjen rakenteita. Markus Jormakka pudottaa työkseen lunta kiinteistöjen katoilta ja kannustaa muitakin hoitamaan kattolumityöt hyvän sään aikaan.

Katsomusten kirjo haastaa asenteet ja perinteet

Monikulttuurisuus ja erilaiset katsomukset päiväkodeissa ja kouluissa lisääntyvät. Moninaisuuden edessä uskonto voidaan nähdä sekä ongelmana että rikkautena. Kasvattajan oman katsomuksen pohdinta auttaa opettamaan ammattimaisesti.

Satamassa tuoksuu nokipannukahvi

Tiimiakatemian Kotakahvila on palvellut ulkoilijoita Jyväskylän satamassa jo 12 talven ajan. Nykyinen kotarakennus pystytettiin vuoden alussa toista talvikauttaan varten.

Musiikki soljuu väreinä

Diandra ajattelee, että musiikin kautta voi tehdä paljon hyvää. Lauluissa on usein sanomaa, kuten Uniikin ja Diandran yhteisesti esittämässä Rauhaa-biisissä.

Kokki soittaa kitaraa

Jaakko Manninen kuuntelee vapaa-aikanaan musiikkia ja soittaa kitaraa eri kokoonpanoissa. Haaveissa on perustaa oma bändi.

Metsäkin saa joulurauhan

Korpilahden Erä-Riihelässä on julistettu Metsänväen joulurauha jo lähes 30 jouluna. Joulurauha seudun eläimille kestää jouluaatosta tapaninpäivän iltaan.

Kaikenlainen työ kelpaisi

Vastoinkäymiset ja niukka toimeentulo ovat opettaneet Kari Sällisen löytämään ilon pienistä asioista. Hän haluaisi joka päivä tehdä jotakin hyödyllistä.

Händel soi töissä ja kotona

Musiikki yhdisti Annastiina ja Pertti Tahkolan aikanaan Sibelius-Akatemian käytävillä. Tällä hetkellä aviopari valmistelee Händelin Messias-oratoriota Taulumäen kirkkoon.