Korona-aika nosti perusasiat valokeilaan

Poikkeuksellinen aika saa monen pohtimaan, mitä hyvä elämä on. Kysyimme eri aloja edustavilta jyväskyläläisiltä, mitä hyvä elämä heille tarkoittaa, onko korona ravistellut tätä käsitystä ja kuinka he toteuttavat hyvää elämää nyt.

Erilainen abikevät

Korona muutti ylioppilaskirjoitusten aikataulua ja siirtää juhlat myöhemmäksi. Tuore ylioppilas Anni Laitinen odottaa lämmintä kesää ja mieleisiä jatko-opintoja.

Psalmi tälle ajalle

”Me tulemme vielä istumaan yhteisessä pöydässä ja juhlimaan yhdessä, virusten imperiumien silmien hämmästyneiden katseiden edessä, ja kaikkien niiden imperiumien edessä, jotka levittävät kuolemaa ja sulkevat toisia ulos.” Kirkkojen maailmanneuvoston on julkaissut eri maista tulleita rukouksia korona-aikaan.

Kokonaisvaltainen lähetys ja palvelu

Julistus ja palvelu ovat yhtä ja samaa kristinuskon ilmaisua – olkoonkin, että työnjaossa ne usein käytännössä eroavat.

Miksi näin? Tätä pohtii kirkkoherra Heikki Nenonen Kirkon lähetystyön keskuksen virtuaalisymposiumin kolmannessa jaksossa.

Tilaa musiikille

Kanttori Risto Valtasaari uskoo, että kirkko on ytimeltään laulava yhteisö.

Kokonaisvaltaisuus ja vapaaehtoiset

Tässä jatkoa Kirkon lähetystyön keskukse huhtikussa järjestämälle missiologiselle symposiumille keskuksen omilla Facebook -sivuilla. Pieniä maistiaisia heiltä, joiden piti tuolloin saada puheenvuoro. Odotamme kuulevamme heitä vuonna 2021.

Usko antaa rohkeuden toimia yhteiseksi hyväksi kriisin keskellä

Kirkon lähetystyön keskus julkaisee sisarkirkoilta poimimiaan juttuja koronaepidemiaan liittyen. Näissä kahdessa, eri yhteisöjen sivuilla julkaistuissa artikkeleissa rohkaistaan kristittyjä toimimaan viisaasti, ymmärtävästi ja ammentamaan voimaa toimia yhteiseksi hyväksi. Siten annamme vahvan yhteisen todistuksen.

Kaaoksesta tasapainoon

Heidi Nykäsen tuoretta raittiutta koeteltiin aikoinaan dramaattisella tavalla.
Nyt korona rajoittaa elämää neljän seinän sisälle, mutta toivo auttaa jaksamaan.