Vuodenaikojen puolustaja

Ekoteologi Pauliina Kainulainen haluaa vahvistaa kotoperäistä hengellisyyttä, jossa hiljaisen rukouksen paikkoja voivat olla myös sauna tai marjametsä.

Epäoikeudenmukaisuus missä tahansa uhkaa oikeudenmukaisuutta kaikkialla

Maailmalla on laajasti reagoitu yhdysvaltalaisen George Floydin väkivaltaiseen kuolemaan. Näihin tuskan, suuttumuksen ja myötätunnon ilmaisuihin ovat liittyneet myös lukuisat kirkot eri puolilla maailmaa. Kirkkojen maailmanneuvosto on antanut asiasta oman julkilausumansa. Kysyimme Fatim Diarralta, Simo Peuralta ja Pekka Metsolta, miksi rasismista puhuminen on tärkeää myös Suomessa.

Perinnönjakoa tivaava veli ja typerä rikas

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?”

Erämaan viisautta korona-ajalle

Askeettien tutkija Patrik Hagman menetti vain muutaman vuoden välein vaimonsa ja pienen poikansa. Hän uskoo autiomaan viisaudesta olevan hyötyä kaikille korona-ajan yksinäisille.

Rovasti vaihtaa vapaalle

Eivor Pitkäsen mittava papin työura tulee täyteen työteliään koronakevään jälkeen. Hän muistuttaa, että tasa-arvo ja demokratia pysyvät kirkossakin vain, jos niitä vaalitaan.

Pastori etsii vastauksia

Jyväskylässä asuva kurdiperhe pelkää palautusta Iraniin, jossa heidän poliittista kantaansa ja uskoaan ei hyväksytä. Aluekappalainen Riku Bucht toteuttaa kirkkoturvaa nykyajan tyyliin.

Suostutko sinä elämään ilman vastausta?

Mitä kärsivä ihminen tarvitsee? Halausta, käden puserrusta, myötätuntoista katsetta, läsnäoloa. Kristinuskossa juuri tuota läsnäoloa luvataan: Immanuel, Jumala kanssamme, kaikessa hädässämme ja kärsimyksissämme.

Kokonaisvaltaisuus ja julistus

Kirkon lähetystyön keskuksen missiologinen virtuaalisymposium jatkuu. Tämän kertaista aihetta käsittelee Hanna Lindberg Lähetysyhdistys Kylväjästä.