Vuodenaikojen puolustaja

Aluksi tärkeimmät: aamu on sateisen yön jälkeen aurinkoinen, omenapuu ja herukkapensaat kukkivat, puutarhasta kuuluu lupaavaa pörinää.

– Pölyttäjiä ei ole hirveästi tänä keväänä näkynyt, mutta kyllä täällä muutama pörriäinen on hommissa, raportoi Enonkosken luostariyhteisön pappi Pauliina Kainulainen tyytyväisenä luostarin linnunlauluiselta pihalta.

Kainulainen on työskennellyt Enonkosken Ihamaniemellä sijaitsevassa luterilaisessa luostarissa vuodesta 2018. Luostarissa ei ole pysyvää asuinyhteisöä, vaan se ottaa vastaan vierailijoita eri pituisiksi ajoiksi, retriitteihin ja talkoolaisiksi.

– Tai muuten vain käymään, lyhyestikin. Tänne tulijat ovat usein vaeltajia, hengellisiä etsijöitä, joissa on herännyt syvyyden ja sisäisen matkan kulkemisen kaipuu. Siihen he hakevat eri tavoin tukea, Kainulainen kertoo.

Mutta palataan vielä pörriäisiin. Viime vuosikymmeninä romahtanut pölyttäjähyönteisten määrä on yksi esimerkki maail­manlaajuisesta ekosysteemien luhistumisesta, joka myös Kainulaista murehduttaa.

Metsien ja järvien maisemissa Pohjois-Savossa varttunut Kainulainen piti luontoa jo lapsena pyhänä. Käsitys ei ole aikuisena muuttunut, ja nykyään hänet tunnetaan yhtenä Suomen keskeisimpänä ekoteologisena ajattelijana.

– Ekoteologiassa ollaan valmiita näkemään myös kristinuskon varjoja. Sitä, kuinka kristillinen usko on osaltaan vaikuttanut tähän luonnosta vieraantumiseen, josta kärsimme. Toinen hyvin tärkeä puoli on se, mitä myönteistä perinteestämme ja uskostamme löytyy, sellaista mikä voi auttaa meitä parantamaan nyrjähtäneen luontosuhteemme.

Kainulainen on itse ollut pitkään kiinnostunut erityisesti ”syvän hengellisyyden” merkityksestä.

– Ajattelen, että pysyvät muutokset kohti yksinkertaisempaa, kohtuullisempaa ja toivottavasti myös onnellisempaa elämää lähtevät ihmisen mielen ja sydämen syvätasolta. Mielenmuutos, sehän oli myös Jeesuksen julistuksen ydintä.

Vaikka luomakunnan tila on onneton, Kainulainen ei mielellään astu moraalin alueelle.

– Sillekin on paikkansa, mutta mielenmuutos on laajempi juttu. Siinä kysymys kuuluu, kuinka ihmisen mieli voi vapautua vaikkapa pelkoihin ja huoliin käpertymisestä. Monen ongelman perusjuuri on pelko siitä, mitä muut ajattelevat.

Kainulaisen näkemys mielenmuutoksesta kulkee syvällä kristillisen mystiikan traditiossa.

– Hiljainen rukous sekä mielenmuutos ymmärrettynä tienä kohti sisäistä vapautta ovat mielestäni hienoja mahdollisuuksia, varsinkin tässä meidän ajassa. Jos ihminen kaipaa uudistumista, tukena on vuosituhantinen sisäisen tien perinne. Sitä ei ehkä aina tiedetä, hän pohtii.

Hiljaisella rukouksella on Kainulaisen mukaan usein suora yhteys myös käytännön tekoihin.

– Se ei ole vain mukavaa fiilistelyä tuohuksen valossa. Hiljaisuudessa ihminen johdatetaan toimintaan, mikä se asia sitten kenellekin on. Hiljainen rukous, elämän erilaiset valinnat ja kamppailu oikeudenmukaisemman maailman puolesta kulkevat käsi kädessä.

Jos tuohuksesi ovat lopussa ja matka luostariin liian pitkä, eipä hätää. Kainulainen ajattelee, että myös monissa aivan tutuissa toimissa voi hyvin hiljentyä ja kokea syvää hengellisyyttä.

Kirjoissaan hän on hahmotellut suomalaiseen elämänpiiriin sopivaa teologiaa, joka ammentaa vanhasta, suomalais-ugrilaisesta maailmankatsomuksesta. Siihen liittyvät vahvasti muun muassa ihmisen kokonaisvaltaisuus ja luontosuhde.

– Esimerkiksi marjametsässä vaeltelu ja saunominen ovat minulle, ja lukemattomille muille suomalaisille, tuttuja hiljentymisen paikkoja ja yhteyksiä ikivanhaan sielunkerrostumaamme. Monelle myös kalastus tai pilkkiminen kevätjäillä, jossa istutaan tuntikausia hiljaa, ovat selvästi tällaisia kotoperäisiä mietiskelyn muotoja, hän nauraa.

– Minusta me suomalaiset olemme pohjimmiltamme vähän erilaisia eurooppalaisia. Länsimaisessa filosofiassa keskitytään yleensä vahvasti mieleen ja järkeen. ”Ajattelen, olen siis olemassa”. Kotoperäinen ajattelumme on kokonaisempaa.

Kainulainen myöntää, että avara pohdiskelu on johtanut teologin ajoittain myös kirkkoa ja kristinuskoa koskeviin kriiseihin. Yksi keskeinen syy, miksi hän pitää edelleen kirkosta kiinni, liittyy juuri kristillisen mystiikan kiehtovaan ja merkittävään syväuomaan.

– Ja miksi sitten kristinusko? Jeesuksen persoona on minulle vain niin ohittamattoman tärkeä. Löydän hänen elämästään ja opetuksistaan aina uutta.

Viimeisimmän kirjansa kirjoitusprosessin myötä Kainulainen kertoo ajatelleensa Jeesusta erityisesti viisausperinteen ja kokonaisvaltaisen rukouksen opettajana. Lisäksi, Kainulainen uskoo, myös Jeesus oli järvi-ihminen.

– Hän selvästikin rakasti Genesaretinjärveä ja sen kauneutta! Evankeliumeista käy muutenkin ilmi, että Jeesus hakeutui usein luontoon, joko kohtaamaan ihmisiä tai yksin hiljentymään. Se ainakin on monille suomalaisille tuttua.

Kurjet huutavat jossakin kaukana ja Kainulainen pysähtyy kuuntelemaan. Luostarissa on vielä hiljaista, mutta kesäkauden toimintaa ollaan aution koronakevään jälkeen jo vähitellen aloittelemassa.

Kainulainen kertoo kokeneensa alkavan kesän erityisen vaikuttavana, kenties juuri erikoisen kevään vuoksi.

– Vaikka onhan tämä muutenkin aina ihmeellinen vuodenaika, kun kaikki on niin uutta ja tuoretta. Kesä on runsas aika nähdä kauneutta, hän toteaa.

– Mutta ei minulla ole yhtä suosikkivuodenaikaa ylitse muiden. Nautin tästä dramaattisesta vaihtelusta ja suren jos se menetetään. Toistaiseksi meillä kuitenkin on kaikki erilaiset vuodenajat rikkautena – ja kaikki mitä yritän ekoteologian saralla tehdä, on kamppailua sen puolesta, että niin olisi jatkossakin.

Enonkosken luostari

Vuonna 1994 perustettu Enonkosken luostari on Enonkoskella Ihamaniemen kylässä sijaitseva evankelis-luterilainen luostari ja Enonkosken luterilaisen luostariyhteisön keskuspaikka. Se toimii Mikkelin hiippakunnan alaisuudessa ja yhteistyössä Enonkosken kappeliseurakunnan kanssa. Luostariyhteisöä määrittää hiljaisuus ja yksinkertainen elämäntapa, mutta luostarissa ei ole perinteisiä sääntöjä, kuten katolisissa ja ortodoksisissa luostareissa. 

Katso lisää: luostariyhteiso.fi

Jaa artikkeli: