Laura Lehtisen puheessa sana vertaistuki toistuu monta kertaa. Hän oli mukana viime kevään ajan kokoontuneessa murrosikäisten lasten äitien Kamalat äidit -ryhmässä Hämeenlinnassa.
Aggression sääteleminen on tärkeimpiä tunnetaitoja. Aggression voi valjastaa myös myönteiseksi voimaksi, joka vie ihmistä eteenpäin, kertoo vihaisista naisista kirjan tehnyt psykoterapeutti Heli Pruuki.
Lastenkirkko.fi on suunniteltu 3–8-vuotiaille lapsille tuomaan iloa ja tukemaan hyvää elämää. Sivuston sisällöt ovat käytössä myös Jyväskylän seurakunnassa. Ne soveltuvat erityisen hyvin pyhäkoulujen toimintaan.
Anne Savolin on työuransa aikana tottunut muutoksiin työnkuvassa. Hän haluaa olla rinnalla kulkija ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa. Tarpeiden pohjalta on syntynyt uudenlaista toimintaa, jolle on ollut runsaasti kysyntää.
Digitaalinen perhekeskus Familyroom kokoaa seitsemän Jyväskylän seudulla toimivan seurakunnan perhetyön yhteen osoitteeseen. Tavoitteena on tarjota käyttäjälle nopea ikkuna toimintaan ja tukimuotoihin.
Kuudesluokkalaiset Milla Reinikainen ja Jenna Hirvonen ovat hevostyttöjä. Kotona voi ratsastaa keppihevosella, ja tallilla pääsee oikean hevosen selkään.
Suomenlapinkoira Piki rakastaa omia ihmisiään ja tykkää kaikista muistakin. Pikillä on monta karvakaveria. Kuulumiset nuuskitaan päivittäin lenkkipolkujen varrella. Aivan parasta on päästä peuhaamaan koirapuistoon.