Suomenlapinkoira Piki rakastaa omia ihmisiään ja tykkää kaikista muistakin. Pikillä on monta karvakaveria. Kuulumiset nuuskitaan päivittäin lenkkipolkujen varrella. Aivan parasta on päästä peuhaamaan koirapuistoon.
Olen Piki, puolitoistavuotias poikamies Palokasta. Nimeni kuvaa kuulemma turkkini väriä. Onhan se aika tumma – ja kuononi pää on aivan pikimusta.
Jotain erityistä minussa täytyy olla, koska minut haettiin Suomussalmelta asti. Ihmiseni halusivat juuri minut. Emo jäi sinne, ja me sisarukset matkustimme uusiin koteihin ympäri Suomea.
Tottelen aika hyvin, kun minua kutsutaan. Onhan minulla toimivat korvat, vaikka emäntä sitä välillä epäilee. Osaan kertoa pelkällä korvien asennolla paljon siitä, mitä mielessäni liikkuu. Koirakaverit ja fiksuimmat ihmiset osaavat lukea korvien kieltä. Muutenkin olen taitava juttelemaan kehollani. Hännän ja niskakarvojen asennoilla on merkitystä. Ilmeitä riittää.
Karvakorvilla kuulee tosi hyvin, mutta kaikki ihmiset eivät taida sitä tietää. Eiväthän he muuten huutaisi kovalla äänellä ja tempoisi taluttimesta. Onneksi sellaista näkee harvoin.
Korviakin enemmän luotan kuonooni. Sanovat, että meillä koirilla on noin neljäkymmentä kertaa enemmän hajuaistinsoluja kuin ihmisillä. Luen päivän uutiset nenälläni. Joskus lenkkien varrelta löytyy tosi meheviä skuuppeja: Naapurin ihana narttu kutsuu poikakavereita kylään! Joku päivä vielä menen.
Rakastan ihmisiäni tosi paljon – myös niitä kahta lyhempää, vaikka ne käyvät iholle ja rutistelevat naamasta. Olen onnesta soikeana, kun väki tulee iltapäivällä kotiin. Kerään rapsutukset talteen ja asetun pitämään laumaani silmällä. Saattavat muuten livahtaa ovesta ilman minua.
Emännän kanssa pääsen koirapuistoon kavereita tapaamaan, ja isäntä vie minut pitkille lenkeille. Koirankakan täytyy olla arvokasta, koska se nostetaan pusikoista pussiin.
Koirapuistossa ollaan yleensä sovussa, eihän puistoon tuoda sellaista koiraa, joka ei viihdy muiden ihmisten tai karvakavereiden kanssa. Käyn nuuhkimassa jokaisen kaverin, mutta bestisten kanssa on parhaat leikit.
Minulla riittää vielä tekemistä laumani kanssa, mutta on oltava kärsivällinen. Eiköhän näistä kunnon koiranomistajia tule, kun vain jaksan kouluttaa.
Jaa artikkeli: