Avainsana: missio
Usko antaa rohkeuden toimia yhteiseksi hyväksi kriisin keskellä
Kirkon lähetystyön keskus julkaisee sisarkirkoilta poimimiaan juttuja koronaepidemiaan liittyen. Näissä kahdessa, eri yhteisöjen sivuilla julkaistuissa artikkeleissa rohkaistaan kristittyjä toimimaan viisaasti, ymmärtävästi ja ammentamaan voimaa toimia yhteiseksi hyväksi. Siten annamme vahvan yhteisen todistuksen.
Villejä ideoita, aktiivista toimintaa
Kansainvälinen kotielämä korona-aikoina?
Digitalisaatio ja kokonaisvaltaisuus lähetystyössä
Kirkon lähetystyön keskus järjesti huhtikuun alussa pienen virtuaalisen, missiologisen symposiumin omilla Facebook -sivuillaan. Sen aikana nähtiin kaksi esitystä aiheista kokonaisvaltainen lähetys sekä digitalisaatio. Tämä korvasi symposiumin, joka oli tarkoitus järjestää Kirkon talolla, mutta joka on nyt siirretty vuoteen 2021.
Tässä Mervi Viuhko antaa pienen maistiaisen omasta, digitalisaatiota käsittelevästä esityksestään. Jutun lopussa linkit kyseisiin esityksiin.
Kokonaisvaltainen lähetys
Kirkon lähetystyön keskus järjesti huhtikuun alussa pienen virtuaalisen, missiologisen symposiumin omilla Facebook -sivuillaan. Sen aikana nähtiin kaksi esitystä aiheista kokonaisvaltainen lähetys sekä digitalisaatio. Tämä korvasi symposiumin, joka oli tarkoitus järjestää Kirkon talolla, mutta joka on nyt siirretty vuoteen 2021.
Tässä Jukka Kääriäinen antaa pienen maistiaisen. Jutun lopussa myös linkit kyseisiin esityksiin.
Kristinusko painottuu yhä enemmän eteläiselle pallonpuoliskolle 2020
Viime syksynä ennustettiin, että seuraavan 30 vuoden aikana Suomen väestön painopiste siirtyy vahvasti etelään: Tampere – Turku – Helsinki -alueelle. Suomen väestön kehityksessä ja kristinuskon globaalissa kehityksessä on samanlainen suuntaus kohti etelää. Tuorein numero lähetysteologista aikakauslehteä International Bulletin of Missionary Research (IBMR) kuvailee kristinuskon globaalin nykytilanneteen otsikolla ”jatkuvaa siirtymistä globaaliin etelään.”
Kansankirkon missio globaalissa maailmassa
Dosentti Risto A. Ahonen analysoi viimeaikaista keskustelua kirkon tehtävästä ja seurakunnan roolista. Kirjoitus pohjautuu piispa Seppo Häkkisen kahteen paimenkirjeeseen: Rohkeasti luterilainen ja Rohkeasti kristitty. ”Kokonaisvaltainen lähetys, diakonia ja kasvatus eri muodoissaan, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jäisivät erillisiksi tehtäviksi ilman kokoavaa jäsentymistä kirkon olemukseen.”
Suomen lähetysneuvosto Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission liitännäisjäseneksi
Suomen lähetysneuvosto (SLN) on liittynyt Kirkkojen maailmanneuvoston Maailmanlähetyksen ja evankelioimisen komission (CWME) liitännäisjäseneksi. CWME:n suomalainen johtajan Risto Jukon mukaan tämä mm. mahdollistaa suomalaiselle lähetystyölle uudella tavalla osallistumisen, vaikuttamisen ja yhteydenpidon maailmanlaajaan ja kansainväliseen lähetysliikkeeseen.