Armas aika

Jumalan armo ja Kristuksen läsnäolo on kuin suvituuli, kuin aurinko, kuin linnunlaulu.

Todellisen identiteetin avautumisen äärellä

Kanttorin sijaisuuksia Anjalankosken seurakunnassa tehnyt kirkkomusiikin kandidaatti Susanna Kivistön haave oli jo lapsena päästä Pariisiin. Missionuorten kanssa hän on viettänyt aikaa kaupungin kaduilla ihmisiä kohtaamassa.

Jumalaa kuunnellen

Tarja Lappalaiselle seurakunta merkitsee Vapahtajan syliä. Siellä ei kenenkään tarvitse pelätä mitään. Poikkeusaikana naisten raamattupiiri kokoontuu WhatsApp-ryhmänä.

Kiitos kunniasta!

Maija Mäkinen toivoo kummilta avointa heittäytymistä lapsen elämään. Hilma Mäkinen on jo tottunut leikkitreffeihin videopuhelimessa kumminsa Veera Meurosen kanssa. Yhdessä on muun muassa rakennettu palapeliä: Hilma näyttää palan, ja kummin kanssa pohditaan sille paikkaa.

Partio on perheiden yhteinen juttu

Luonto, erilaiset taidot ja yhteistoiminta sekä retket lähelle ja kauas vetoavat sukupolvesta toiseen. Jätkänkynttilän loimussa paistettu tikkupulla kruunaa illan.

Kaikkien aikojen puhe vuorella

Jeesusta ei alettu seurata vain vallankumouksellisen sanoman takia, vaan myös siksi että hän osasi esittää sen mullistavalla tavalla. Vuorisaarna teki valtavan vaikutuksen jo omana aikanaan ja koskettaa edelleen.