Kuusankosken seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Sanna Junnola-Ahola vaihtoi kuulumisia Veikko Tuomisen (vas.), Elli Outisen ja Sirkka Aropellon kanssa diakonian lounaalla. – Saan työssäni kohdata ihmisiä ja kulkea heidän rinnallaan, Junnola-Ahola sanoo.
Ovien avaaminen ja sulkeminen on yksi työhön liittyviä perustehtäviä. Ylivahtimestari Jarmo Havukaisen työhuone sijaitsee Kuusankosken seurakuntakeskuksessa.
Rukous edeltää kaikkia suuria hengellisiä tapahtumia. Valtakunnallinen rukouskoordinaattori Anne Heikkilä on Kouvolan kaduilla ja kauppakeskuksissa astellessaan luottavainen, että tämä vuosi tuo ihmisille tärkeitä kohtaamisia.
Martat haastavat yhä kaikkia lohtuhuivin tekoon, kertoo Mouhu-Voikosken Marttojen puheenjohtaja Tarjamaarit Mäkelä. Valmiit voi toimittaa Valkealan seurakuntatoimistoon. Lahjahuivin mukaan lähtee yleensä Marleena Ansion teksti, kuten: ”Jos voisin henkäistä yhdenkään raskaan huokauksen puolestasi …”
Elimäen seurakunta järjesti 11.3. lipaskeräyksen Ukrainan hyväksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Raija Inkala (vas.) ja Paula Jarva olivat mukana lipaskerääjinä.