Mitä kirkko olisi ilman vapaaehtoisiaan!

Kirsi Hypén-Melander ja Airi Majuri Ystävän Kammarillla.

– Meitä saa tulla nykäisemään hihasta Ystävän Kammarilla, kehottavat Kammarin vapaaehtoinen Airi Majuri ja Kouvolan seurakunnan diakoni Kirsi Hypén-Melander. Kouvolan diakonian pyörittämä Ystävän Kammari kokoontuu Hansakeskuksen Ikäasemalla keskiviikkoisin.

Vapaaehtoisia kiitetään ja kaivataan Kouvolan seurakuntatyössäkin, kuten diakonian lähimmäispalvelussa.

Ystävän Kammarilla kahvitellaan, rupatellaan ja levähdetään

Maisteri Elma Katajan testamentin mahdollistama Ystävän Kammari toimii Hansan Ikäasemalla keskiviikkoisin klo 9-14. Jo aikanaan lanseerattu slogan ”Asiaton oleskelu sallittu” pätee yhä. Katajan kodista tuotujen kauniiden esineiden keskellä saa kahvitella, lukea lehtiä, levähtää hiljaa itsekseen. Tai rupatella ratokseen Airi Majurin kanssa.
– Voi, minähän olen saamapuolella! Tapaan ihmisiä, voin auttaa ja unohtaa hetkeksi omat asiani.

Airi Majuri, 85, on ollut Ystävän Kammarin vakiokävijä ja -vapaaehtoinen jo 25 vuotta. Seurakunnan vapaaehtoistoiminta on tuonut ystäviä ja virkistystä, kommelluksia ja koettelemuksia.

Koronakin jätti jälkensä.
– Ihmiset eivät enää ole yhtä avoimia. Moni on entistä arempi lähtemään minnekään.

Myös liikunnallinen Majuri on joutunut tunnustamaan omat rajansa.
– Aikanaan ohjasin kuntopiiriäkin. Hommia meinasi välillä olla jo liikaa.

Jokainen läsnäolija huomioidaan

AIRI MAJURILLA on hymy herkässä.
– Ei täällä auta olla hapannaamana surkuttelemassa. Ennen koronaa halasin kaikki tulijat, mutta enää ei arvaa kätelläkään.

Hän luonnehtii itseään kanaemoksi, joka pyrkii huomioimaan jokaisen läsnäolijan. Tuntee kaikki, kiertää pöydissä, on kuin perheensä parissa.
– No, otan tulijoita vastaan, vien kahvia pöytään, höpöttelen.

Keskiviikon Ystävän Kammariin Majuri tulee viimeistään klo 12. Pari tuntia hurahtaa seurustellessa, ennen aikaa meni enemmänkin.
­– Kun vielä olin vetreässä kunnossa, kävin usein myös saattelemassa ihmisiä terveyskeskukseen tai jumppauttamassa kotona. Seurakunnan talkoolaisena olen laitellut eväitä ja autellut kahvituksissa.

Viime aikoina hän on usein huomannut olevansa seurustelutilan ainoa vapaaehtoinen.
– Iän kertyessä moni on jäänyt pois. Minä sitten könkkäilen täällä itsekseni.

Kohtaaminen kasvokkain on entistä arvokkaampaa

YSTÄVÄN Kammarissa tuuraava diakoni Kirsi Hypén-Melander korostaa Kouvolan seurakunnassakin monen asian pyörivän vapaaehtoistyön varassa. Tarve uusista vapaaehtoisista on jatkuva ja huutava.

Ystävän Kammariin heitä kaivataan muun muassa seurustelemaan ja avustamaan. Keskiviikkoisen hartauden pitäjistäkin moni on vapaaehtoinen.
– Kynnys tähän tehtävään on hyvin matala. Kammarilla meitä työntekijöitä saa tulla nykäisemään hihasta ja kysyä, mitä voisi tehdä.
– Voi myös miettiä, mikä itseä kiinnostaa. Tilaa on kaikenlaisille persoonille. Tehtävä voi myös kasvattaa tekijäänsä.

Kuuntelijaa kaipaa meistä jokainen.
– Kyllä! Korvat ovat hyvin tärkeät, Hypén-Melander hymyilee.

Näinä aikoina yksinäisyyden kokemus vain kasvaa. Kun kaikki etääntyy, on kohtaaminen kasvokkain entistä arvokkaampaa. Kun sitä tunninkin saisi vuorokaudessa!

Teknologian vaikutus näkyy vapaaehtoistyössäkin.
– Se mahdollistaa, mutta myös leikkaa elämästä paljon pois. Ollaan yhdessä, mutta erikseen.

Koronan kovia jälkiä paikkaillaan vielä pitkään. Yksinäisyys korostuu, jos tämänhetkinen maailmantilanne tuo mieleen lapsuusmuistoja sodan kauhuista.
– Jos niitä pelkoja on jäänyt käsittelemättä, voivat ne iskeä päälle nyt.

Jaa artikkeli: