Kastepuu peilaa valoa ja varjoa

Kaksikymmentä vuotta taiteilijana toiminut Veli-Pekka Luukkonen on huomannut, että taideteos pelkistyy ja yksinkertaistuu, kun työn luonne ja sanoma alkavat hahmottua.

Ohikuljetut

Ihmisoikeudet koskevat kaikkia, muistuttaa romanikerjäläisistä kirjan kirjoittanut Kimmo Oksanen. Kenenkään ei pitäisi joutua kadulle kerjäämään elääkseen.

Sota-ajan vaietut näyt ja enteet

Satumaarit Myllyniemi otti vastaan ihmisten vuosikymmeniä vaietut sota-ajan muistot mystisistä näyistä, enteistä ja muista yliluonnollisiksi tulkituista kokemuksista. Näiden elämysten esille nostaminen avartaa kuvaa sodan inhimillisestä kokemusmaailmasta. Myllyniemen tutkimus liittää selittämättömän kokemuksensa yksin kantaneet ihmiset osaksi yhteistä kertomusta.

Kävelyllä papin kanssa

Itse ideoimansa pappiskävelyn Tuija Nuutinen veti ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Silloin mukaan lähti yksi kulkija.

Omaisten elinkautinen

Heidi menetti äitinsä rikoksen uhrina muutama vuosi sitten. Kriisistä selviytymiseen Heidi sai apua muun muassa rikoksen uhrien läheisten vertaistukiryhmästä.