Kaksikymmentä vuotta taiteilijana toiminut Veli-Pekka Luukkonen on huomannut, että taideteos pelkistyy ja yksinkertaistuu, kun työn luonne ja sanoma alkavat hahmottua.
Veli-Pekka (Pekka) Luukkonen työntää lumisessa maisemassa maitokärryjä, lastina kaksi kopallista halkoja. Tikkakoskelaisella tontilla kosken rannalla on pienen talon lisäksi verstas, jota Luukkonen alkoi rakentaa heti muutettuaan alueelle vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Luukkonen on koulutukseltaan asentaja. Hän ehti työskennellä pitkään tehtaissa ja korjaamoilla, ennen kuin kaksikymmentä vuotta sitten vuorotteluvapaalla syntyi päätös ryhtyä päätoimiseksi taiteilijaksi.
Taidetöitä hän oli ehtinyt harrastaa työnsä ohessa jo vuosia.
– En ole koskaan katunut valintaani. Vaikka se romahdutti tulotason, se nosti elämisen tasoa aivan hirveästi.
Veistäminen on Luukkosen ominta aluetta, olipa materiaali sitten puuta tai metallia. Sen ohella hän maalaa, lähinnä omaksi ilokseen. Veistoksia työstäessään hän käyttää perinteisiä välineitä, sähkötyökalut saavat jäädä muille.
– Teroitettu taltta pureutuu puuhun hyvin ja sitä on helppo hallita. Se ei pidä ääntä eikä synnytä pölyä, työkin sujuu yhtä nopeasti kuin koneilla.
Kastepuu heijastaa valoa ja kirkkautta
Luukkosen tuoreimpia projekteja on Tikkakosken kirkkoon valmistunut kastepuu. Teos on kokonaan messinkiä ja itse puu on sijoitettu pyöreän kehän sisään. Kehän korkeus on kahdeksankymmentä senttiä.
Alun perin tilausteoksen piti olla takoraudasta, mutta siihen Luukkonen ei suostunut. Hän halusi kastepuuhun ehdottomasti valoa ja kirkkautta.
– Messingin pystyin kiillottamaan juuri sellaiseksi kuin itse näen Jumalan kirkkauden. Hän antaa valonsa loistaa ihan kaikille, niin ulkopuolisille kuin sisällä olijoille.
Kun kehä edustaa valoa ja kirkkautta, puu puolestaan on saanut tummempiakin sävyjä. Tällä Luukkonen haluaa kuvata sekä ihmistä että seurakuntaa.
– Siinä on rosoisuutta. Minun ei tarvitse kuin katsoa peiliin, niin tiedän miltä seurakuntalainen näyttää. Jos olisin tehnyt puusta kirkkaan, olisin valehdellut itselleni.
Luukkonen kertoo, että uutta teosta luonnostellessa alku on aina rönsyilevää, mutta tekovaiheessa idea pelkistyy ja yksinkertaistuu.
– Sieltä löytyy pikkuhiljaa se työn luonne ja sanoma, jonka haluan nousevan esiin.
Kastepuun lopullinen idea toteutuu, kun puuhun puhkeavat lehdet. Kirkkaat messinkiset lehdet kiinnitetään koukulla puun oksiin samassa yhteydessä, kun kirkossa luetaan kastettujen nimet.
Jos perhe ei halua, että lapsen nimi luetaan kirkollisissa ilmoituksissa, ei lehteä myöskään ripusteta puuhun. Kastetun etunimi ja kastepäivä kaiverretaan lehteen vasta siinä vaiheessa, kun puu tyhjennetään ja lehdet luovutetaan vanhemmille. Tyhjennys tapahtuu kerran vuodessa kasteen sunnuntaina tammikuun alussa.
– Kyllä elämä aina turmelee ihmistä. Lehdellä ja sen kirkkaudella halusin esiin sen eron, että lapsi on puhdas, aito ja ainutkertainen.
Kaulakoru täydentää kokonaisuuden
Viimeinen vaihe kokonaisuudessa käynnistyy piakkoin, kun Luukkonen pääsee viimeistelemään kastepuuaiheista pronssista kaulakorua. Vaikka malli on sama, se vaatii pieniä muutoksia soveltuakseen koruksi.
Koru valetaan tyhjiömuottiin, jossa metalli saadaan alipaineella tunkeutumaan jopa alle millimetrin paksuisiin oksiin.
– Kaikki esineet eivät työstöstä huolimatta taivu koruksi, eikä joka työstä tule monumenttia, vaikka haluaisikin.
Kaulakorusta saatava mahdollinen myyntituotto käytetään Tikkakosken diakoniatyöhön.
Jaa artikkeli: