Ihmisoikeudet koskevat kaikkia, muistuttaa romanikerjäläisistä kirjan kirjoittanut Kimmo Oksanen. Kenenkään ei pitäisi joutua kadulle kerjäämään elääkseen.
Toimittaja, kirjailija Kimmo Oksanen ja valokuvaaja, dokumenttiohjaaja Heidi Piiroinen ovat kymmenen vuoden ajan seuranneet romanikerjäläisten elämää Euroopassa.
Vuonna 2007 Helsingin katukuvaan ilmestyneiden romanikerjäläisten joukossa oli myös Romanian Cetatea de Baltăn kylästä kotoisin oleva 16-vuotias Mihaela Stoica, joka oli viimeisillään raskaana. Nyt hän on kolmen lapsen äiti ja asuu perheineen Helsingissä kaupungin vuokra-asunnossa. Esikoinen Fernando käy koulua ja lasten isällä Suras Moldovanilla on työpaikka.
– Kirjassa seurataan Mihaelan kautta kahta sukua, jotka itse tekevät jotain oman elämänsä eteen. He ovat onnistuneet parantamaan elinolojaan kerjäämällä. Kotikylässä ei ole kummoisia mahdollisuuksia elää, sillä töitä ei ole. Työttömyyskorvaus on 30 euroa kuukaudessa.
Kerjääminen on alentavaa ja tuhoaa terveyden. Se repii lapset ja vanhemmat erilleen aiheuttaen sosiaalisia ongelmia.
– Kerjääminen ei ole ratkaisu köyhyyteen ja romanien tilanteeseen yleisesti, mutta henkilökohtaisesti se voi sitä olla, Oksanen sanoo.
Romaneja kohdellaan kuin roskaa. Heitä ei haluta nähdä, siksi heitä ei katsota. He menettävät joka päivä sen mitä heille kuuluisi: ihmisoikeutensa ja tulevaisuutensa.
Oksanen tietää jotain menettämisestä. Kimmon ollessa pieni lapsi, menetti hänen 7-henkinen perheensä kaiken omaisuutensa autoilija-isän yritystoiminnan konkurssissa. Kirjassaan Kasvonsa menettänyt mies Oksanen kuvaa kokemuksiaan siitä, kuinka bakteerin ja viruksen aiheuttama sairaus tuhosi hänen kasvonsa ja identiteettinsä.
Ehkä tästä syystä hänet on päästetty sisälle romaniyhteisöön.
– Romanit ovat aistineet, etten ole ollut liikkeellä rasistisissa tarkoituksissa. Lähtökohtaisesti he vihaavat toimittajia, sillä romanialaiset toimittajat vihaavat romaneja.
– Olen humanisti, siihen kuuluu olla ihminen, luusereiden suureksi ystäväksi tunnustautuva Oksanen lisää.
Suoran avun antaminen hädänalaisille ei ole ollut Suomessa tapana enää vuosikymmeniin. Kerjääminen on häpeällistä. Omillaan pitää tulla toimeen, ja jos ei tule, yhteiskunta auttaa.
Näky anovaan asentoon kumartuneesta rääsyihin pukeutuneesta kerjäläisestä iskee täysillä päin näköä. Moni käy välähdyksenomaisesti läpi tunteitaan ja asenteitaan. Hämmentävä ja epämiellyttävä hetki on kuitenkin pian ohitettu.
Oksasen ja Piiroisen kirja Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina on tärkeä, sillä se antaa tietoa romaneista ja kerjäämisen taustoista ja oikoo näin väärinkäsityksiä.
Selkeä ja helppolukuinen kirja koostuu lyhyistä esseistä, joista jokainen kutoutuu monisyiseen kokonaisuuteen. Osa teksteistä on henkilöiden näkökulmasta kerrottuja tarinoita.
– Annan ihmisen kertoa, sanoo Oksanen.
– Tarinat ovat preesensissä, sillä nämä ihmiset elävät hetkessä.
Kirjasta välittyy empatia, mutta kerronta on sekä kaunistelematonta että kauhistelematonta eikä romanejakaan kuvailla ihannoiden.
Kirjan 135 kuvaa avaavat peittelemättä Mihaelan ja hänen sukulaistensa elämää. Heidi Piiroisen kuvat kertovat saman, minkä Oksanen toteaa: Ei tarvitse miettiä, miksi tuolta on lähdetty.
Järjestäytynyttä rikollisuutta?
On esitetty, että romanien kerjäämisen taustalla on järjestäytynyttä rikollisuutta. Kuten myös, että ryysyt ovat rooliasu ja oikeasti kerjäläiset ovat hyvin toimeentulevia.
– Myytti, että romanit edustavat rikollisuutta, on helppo ja siksi niin vahva. Selitys, jota monet mediat ja mielipidekirjoittelu vahvistivat, antoi ihmisille myös toimintamallin uudessa tilanteessa, toteaa Oksanen.
Hän on havainnut, että mitä monisyisempi asia on, sen suurempi on taipumus mennä yli siitä, missä aita on matalin.
– Hokemat jäävät mieleen. Mediat ovat hokeneet, että roposilla rakennetaan linnoja Romaniaan. Anteeksi vaan, mutta jotkut ihmiset eivät jaksa ajatella itse, on helpompaa ottaa totuus lööpistä. Onhan se hankalaa, jos joutuu ajattelemaan, etsimään tietoa ja käsittelemään tunteitaan!
On kuitenkin totta, että jotkut romanit käyttävät järjestelmiä hyväksi ja tekevät rikoksia. Oksanen huomauttaa, että kun kerrotaan romanimiehen myyneen lapsensa, ja se on totta, muuttuu asia mielikuvissa koskemaan koko yhteisöä.
– Jokainen ihminen pitää katsoa yksi kerrallaan. Katsoa sisältä, ja sen perusteella tehdä arviot siitä, kuka hän on. Rikollinen on rikollinen. Suomessa kerjääminen ei ole rikos. Kerjäläinen ei ole rikollinen vaan kerjäläinen, Oksanen painottaa.
Kerjäläinen ei ole rikollinen vaan kerjäläinen
– Mihaela perheineenkin tuli Suomeen tarkoituksenaan etsiä kausityötä. Kuten he, monet romanit ovat uskovaisia, usein ortodokseja tai helluntailaisia. Kun työtä ei löydykään, kerjuukuppi ja toisten armon varaan jättäytyminen on ainut mahdollisuus, sillä rikolliset keinot eivät tule kysymykseen.
Tarpeettomuuteen tipahtaneet
Romaneiden historiaan on piirretty satojen vuosien orjuus, joka yhä näkyy asenteissa ja hierarkioissa.
Kommunismin aikana romanit elivät omavaraistalouksissaan omissa yhteisöissään muun yhteiskunnan ulkopuolella. He arvostivat perinnetaitojen oppimista, eivät koulunkäyntiä.
– Heillä oli töitä perinteisissä ammateissaan käsityöläisinä, muusikoina, hevostenhoitajina ja ennustajina. Ceaușescujen teloitus, ja siirtyminen markkinatalouteen romuttivat kaiken tämän. Romanit edustivat karsittavaa kuluerää kuolleine ammatteineen. Työt päättyivät ensimmäisenä romaneilta myös tehtaissa ja maataloudessa.
Työttömyys vaivaa myös valtaväestöä, mutta romanien työttömyys on moninkertainen. Romanian romaneista 80 prosenttia elää köyhyysrajalla tai sen alapuolella.
Romanit edustivat karsittavaa kuluerää kuolleine ammatteineen.
– Romaneilla ei ollut valmiuksia reagoida muuttuneisiin tulevaisuuden tarpeisiin. Heillä oli sukupolvien lukutaidottomuus sekä eriytyneitä kulttuureita ja osaamisia, joille ei ollut enää tarvetta.
Valoa näkyvissä?
Kun elämä kotimaassa ei ole elämisen arvoista syrjinnän ja köyhyyden vuoksi, eikä tulevaisuuskaan tarjoa mitään, on helpompi ymmärtää, miksi monet romanit lähtevät kerjuulle tai kausitöihin ulkomaille.
Vapaa liikkuvuus on tuonut romaneille mahdollisuuksia. He viipyvät joitakin kuukausia tai jopa vuosia kerjuulla ja voivat mahdollisilla säästöillään parantaa elinolojaan.
Olosuhteet kaduilla kerjääville ovat karmeat. Romanit ovat tottuneet huonoon kohteluun niin kotona kuin ulkomailla.
– Eväspussi kelpaa, samoin ystävällinen katse. Mutta rahan ja paremman toimeentulon vuoksi he ovat kerjuulle lähteneet, Oksanen summaa.
Valoa luulisi kuitenkin olevan näkyvissä, sillä EU panostaa koulutuksen, asumisolojen ja työllisyyden parantamiseen isoilla summilla.
– Paljon on paikallisten pormestarien käsissä. Cetatea de Baltăssa EU:n tukirahat ovat löytäneet niille tarkoitetun kohteensa, kunta on rakentanut vesijohdot ja kaasuputket kylän köyhälle alueelle. Monessa tapauksessa kuitenkin romanien olojen parantamiseen kohdennetut rahat ovat menneet välistävetäjille.
On laskettu, että Romanian kansalaisia on ulkomailla yli neljä miljoonaa. Oksanen tuo esiin myös teorian, jonka mukaan hallitus ja valtaväestö haluavatkin pitää romanit heikossa asemassa ja heidän pysyvän ulkomailla.
– Silloin heistä ei ole yhteiskunnalle kuluja, vaan he päinvastoin lähettävät rahaa kotiin ja hoitavat itse ongelmansa niin kuin suinkin vain kykenevät.
Monet ovat kotiin palattuaan pystyneet tienesteillään muuttamaan syrjäkyliltä parempiin oloihin. Koti kuntakeskuksessa mahdollistaa myös lasten koulunkäynnin. Tulevat sukupolvet saavat mahdollisuuden parempaan elämään.
Jos elämä olisi pelkkää rahaa, voisi kerjäämisen sanoa kannattavan. Kun valuutta muutetaan elämänlaaduksi, lasku jo yhdestäkin kadulla vietetystä päivästä on epäinhimillinen. Kimmo Oksanen Ohikuljetut -kirjassa
Oksanen pitää lasten koulunkäyntiä avainasiana paremman tulevaisuuden saavuttamisessa. Hän perää EU:lta parempaa tukien valvontaa.
– Koteihin pitäisi saada pesumahdollisuudet. Monet romanilapset lopettavat koulunkäynnin, koska heitä syrjitään huonon hygienian vuoksi.
Jos vanhemmat ottavat lapset mukaan ulkomaille kerjäämään, koulunkäynti katkeaa siihen. Toisaalta ero vanhemmista aiheuttaa myös omat ongelmansa.
– Kun vanhemmat ottavat lapsensa pois koulusta, he varastavat heidän tulevaisuutensa, Oksanen sanoo.
– Jos ihmiset pitävät lapset koulussa ja lapset jaksavat sitä käydä, olisi pikku hiljaa mahdollista nousta, vaikkakin romaneja kyllä poljetaan isolla saappaalla. Se on kuin kiipeämistä Himalajalle, tarvitaan paljon onnistumisia, jotta tarpeettomuuden ja tulevaisuudettomuuden ketju saadaan katkeamaan.
Heidi Piiroisen näyttely Ohikuljetut 20.5.2018 asti Suomen Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla.
Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen: Ohikuljetut – Erään kerjäläisperheen tarina. WSOY 2018.
Jaa artikkeli: