”Mude, sinä olet työsi tehnyt”

Leena Järvinen, 85, on aloittanut Jyväskylän keskustassa sijaitsevan vaateliikkeensä loppuunmyynnin. Tanskasta juuri saapuneet kevätuutuudet odottavat laatikoissa.

Ihmisten edessä

Papin työ on jatkuvaa esiintymistä, ja tietylle joukolle osoitettu sanoma
saattaa nykyään levitä laajallekin yleisölle. Välillä pappikin jännittää.

Loppuuko usko?

JYP joutui vuoristorataan. Jani Tuppurainen kertoo, miten ihmeessä siitä selviää.

Musiikki antaa ajalle merkityksen

Sanna Helén iloitsee musiikista, perheestään ja ystävistään. Haaveissa siintää kiireettömämpi arki ja sapattivuosi ulkomailla.

Puhu mistä vain

Yhä useammalla opiskelijalla ei ole kiinnekohtaa seurakuntaan tai kirkkoon. Oppilaitospappi Matti Väätäinen haluaisi ihmisten tietävän, että usko on myös menestyviä, älykkäitä ja kriittisiä ihmisiä varten.

Kestäväksi testattu

Marja Olli ja Toni Pekkola tarttuivat mutkattomaan mahdollisuuteen mennä vihille Kuokkalan kirkon helmikuisessa häätapahtumassa. Rankkojen aikojen jälkeen tuntui tärkeältä juhlistaa parisuhdetta.

Suntio, joka soittaa muutakin kuin kirkonkelloja

Kun Miikka Salminen sai kesätyöpaikan suntion lomittajana, hän tuskin arvasi päätyvänsä myöhemmin kyseiseen ammattiin Jyväskylän seurakuntaan. Erityistä hyötyä suntion työhön on tuonut oma muusikkotausta.

Yrittäjyys mullisti Suka Mayan elämän

Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan tänä vuonna vanhemmuutta niin kehitysmaissa kuin kotimaassa. Köyhässä Nepalissa apua tarvitaan naisten koulutuksen ja toimeentulon parantamiseen.