Anne Savolin on työuransa aikana tottunut muutoksiin työnkuvassa. Hän haluaa olla rinnalla kulkija ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa. Tarpeiden pohjalta on syntynyt uudenlaista toimintaa, jolle on ollut runsaasti kysyntää.
Digitaalinen perhekeskus Familyroom kokoaa seitsemän Jyväskylän seudulla toimivan seurakunnan perhetyön yhteen osoitteeseen. Tavoitteena on tarjota käyttäjälle nopea ikkuna toimintaan ja tukimuotoihin.
Oulun piispaksi marraskuussa siirtyvä Jukka Keskitalo aloitti uransa lähiöpappina Keltinmäessä. Jyväskylän aika opetti tulevalle piispalle muun muassa pitsantekoa ja ihmissuhdetaitoja.
Kesä ja loma haastavat monissa kodeissa monella tapaa. Arjessa juostaan helposti toistemme ohi, lomalla vietetään tiiviimmin aikaa yhdessä. Odotukset yhteiselle ajalle voivat olla kovat.
Tuuli Smolanderin arjen täyttävät koulu ja harrastukset. Perhe ja kaverit ovat tärkeitä. Kotona asuvat myös isä, äiti, 13-vuotias pikkusisko sekä Mauno-kissa.
Äitienpäivä täyttää tänä vuonna sata vuotta. Samaan ikään ehtineellä Saara Laukkasella on tämän päivän äideille vain
yksi neuvo: antakaa lapsillenne rakkautta.
Kauppakeskuspäällikkö Mikko Seppälä on onnistunut saavuttamaan tasapainon työn, perheen ja liikuntaharrastusten suhteen. Kaikille riittää sopivasti aikaa, mutta illat ja viikonloput hän pyrkii pyhittämään perheelleen.
Isä ja poika Vihman ammateissa on paljon samaa. Mikko Vihma esiintyy kirkkoherran roolissa Myrskyluodon Maija -musikaalissa Helsingin Kaupunginteatterissa.
Klik ja naps. Kuva lapsesta leikkipuistossa faceen. Kiva lomafiilis ja paljon peukkuja. Entäs, jos kuva joutuukin vääriin käsiin? Tai mitä lapsi itse ajattelee kuvasta vuosien päästä?
Irmeli Airiainen on syksyllä siirtymässä eläkkeelle ja aikoo antaa entistä enemmän aikaa omalle perheelle ja vapaaehtoistoiminnalle. Myös omasta kunnosta huolehtiminen luo pohjaa eläkepäivistä nauttimiselle