Ihminen ehtii, Jumala armahtaa

Oulun piispaksi marraskuussa siirtyvä Jukka Keskitalo aloitti uransa lähiöpappina Keltinmäessä. Jyväskylän aika opetti tulevalle piispalle muun muassa pitsantekoa ja ihmissuhdetaitoja.

Viime kesä oli poikkeuksellisen lämmin, ja Keskitalojen mökillä Laukaan Saraaveden rannalla kävi kuhina. Neljä alle kouluikäistä lastenlasta piti pappaa liikkeellä.

– Vietimme kesäloman pitkälti Laukaassa, ja seuraksi saimme tyttäret ja tytärten perheet. Aika elämänmakuinen kesä, menoa ja meininkiä riitti, hymyilee Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, 56, yksi kirkon vaikutusvaltaisimmista miehistä.

Mökki on tärkeä paikka, jossa voi puuhastella kaikenlaista pientä ja ottaa lunkisti. Lisäksi se pitää yhteyden Keski-Suomeen elävänä. Viimeiset kahdeksan vuotta Keskitalo on työnsä vuoksi asunut Helsingissä, mutta sitä ennen perhe asui Jyväskylässä kaikkiaan yli 22 vuotta.

Vuosi oli 1988, helmikuu, kun vastavalmistunut teologi muutti Jyväskylään raskaana olevan Marja-vaimonsa kanssa. Ensimmäinen työpaikka oli Keltinmäessä, kasvavan alueen lähiöpappina.

– Keltinmäen kirkkoa ei silloin vielä ollut. Oli vain pieni tila kerrostalon alakerrassa, arkinen mutta kotoisa paikka. Joskus kesken jumalanpalveluksen joku veti yläkerrassa vessan, ja putken kohina kuului rukouksen läpi. Sieltä olen pappisurani alkanut.

Pian alkoi Keltinmäen kirkon rakentaminen. Tuohon mennessä nuoren papin perhe oli kasvanut kahdella tyttärellä, myöhemmin vielä kolmannella. Keskitalo muistelee aikoja lämmöllä.

Todennäköisesti olen Keltinmäen jokaisessa kerrostalossa jonkun lapsen kastanut.

– Teimme Keltinmäen seurakuntapiirissä tiivistä yhteistyötä koulun, päiväkotien ja muiden paikallisten kanssa. Kosketus seurakuntalaisiin oli läheinen, toimituksia paljon. Todennäköisesti olen Keltinmäen jokaisessa kerrostalossa jonkun lapsen kastanut. Seurakuntaa rakennettiin hengellisessä ja fyysisessä mielessä. Se oli minun papinelämäni korkeakoulu.

Samoihin aikoihin Keskitalojen vanhassa rintamamiestalossa Kypärämäessä elettiin vilkasta lapsiperhearkea – ja lapsiperhejuhlaa.

Jukka Keskitalon Jyväskylän aikojen bravuuri oli perjantaipitsa.

– Kotipihan perällä oli pihasauna, jossa perheen kanssa viikon lopuksi saunottiin. Minun saunaillan bravuurini oli pitsa: tein sitä kokonaisen uunipellillisen, ja lisäksi juotiin kokista. Lapset kutsuivat sitä ilon päivän pitsaksi, Keskitalo nauraa.

Keltinmäessä opittuja ihmissuhdetaitoja Keskitalo kertoo hyödyntäneensä koko työuransa ajan: Jyväskylän maaseurakunnan, Jyväskylän kaupunkiseurakunnan ja lopulta yhdistyneen Jyväskylän seurakunnan kirkkoherrana – sekä vuodesta 2010 lähtien kansliapäällikön tehtävässä Helsingissä.

– Jyväskylän kaltaisessa isossa seurakunnassa kirkkoherran tehtävä on vahvasti seurakunnan yhteiskuntasuhteiden hoitamista, ovien avaamista eri suuntiin. Myös kansliapäällikön työssä yhteyksien rakentaminen on keskeistä, mutta valtakunnallisesti ja Helsingin horisontista, Keskitalo pohtii.

– Kirkon keskeisiä yhteistyökumppaneita on ministeriöissä, eduskunnassa ja järjestöissä, joten Helsinkiin muutettuani ryhdyin tuttuihin jalkahommiin: otin yhteyttä ja tapasin ihmisiä. Kovin monia vaikuttajia en tuntenut, mutta ajattelin että samaa puuroa ne kaikki syövät, ministeritkin. Ja tämä kirkon asia on niin hyvä, että mielelläni sitä eri rooleissa edustan.

Tornionjokilaaksossa syntyneelle Keskitalolle muutto Ouluun merkitsee paluuta lapsuuden maisemiin.

Tuleva marraskuu vie miehen tällä kertaa etelästä pohjoiseen. Työt kirkon leivissä jatkuvat, Keskitalo valittiin elokuussa Suomen suurimman hiippakunnan piispaksi Ouluun. Tornionjokilaaksossa syntyneelle Keskitalolle muutto merkitsee myös paluuta lapsuuden maisemiin.

– Onko se jotakin elämän luontevaa kiertokulkua, että kun ikää tulee alkaa miettiä omia juuriaan? Mistä on tullut, mitä sieltä saanut. Ehkä on myös ehtinyt käsitellä menneisyyttä, vaikeampiakin muistoja. Kyllä minulla on sellainen lisääntyvä kaipaus kotipuoleen ollut.

Yhteys juuriin on säilynyt halki Helsingin ja Jyväskylän vuosien, erityisesti viime vuosiin saakka Tornionjoen tuntumassa kotitilalla asuneen äidin kautta. On myös metsäpalsta, jota Keskitalo käy hoitamassa, ja tuttu hirviporukka, johon hän liittyi muutama vuosi sitten. Murrekin nousee vaimon mukaan pintaan pian sen jälkeen, kun autonnokka kääntyy kohti pohjoista.

Piispan tehtävään Keskitalo lähtee hyvillä mielin. Haasteita on tiedossa, se on selvä. Talousongelmat pienissä seurakunnissa, jäsenkato suuremmissa.

Uskon, että tässä uudessa työssä palaan lähemmäksi kirkon perustehtävää.

– Ja sitten tietysti nämä kirkon yhteiset, suuret kysymykset. Mutta uskon, että tässä uudessa työssä palaan lähemmäksi kirkon perustehtävää, kertomaan Jumalan armosta. Joku ympyrä tässä sulkeutuu. Paitsi että palaan kotiseudulle, palaan myös kirkon perustyön pariin. Se innostaa minua kovasti.

Uusi työ merkitsee elämänmuutosta koko Keskitalon perheelle. Muistisairaiden sielunhoidon parissa sairaalapappina työskentelevä Marja muuttaa miehensä kanssa Ouluun, samoin hoivakodissa asuva Keskitalon 93-vuotias äiti. Nuorin, vielä kotona asuva 18-vuotias Saara jää Helsinkiin päättämään lukio-opinnot.

Yksi asia, joka pysyy, on Keskitalojen hengellisen elämän runko. Päivän raamatunlause ääneen luettuna aamupalalla, jumalanpalvelukseen osallistuminen, tuttu yhteinen iltarukous ja virsi illalla.

– Näin on ollut jo yli 30 vuotta, iltarukoukseen vain on aina liitetty uuden lapsen nimi muiden joukkoon. Tällä tavalla minä hengellistä elämääni hoidan, ei se sen ihmeellisempiä ponnisteluja vaadi.

Keskitalo myöntää olevansa työorientoitunut ihminen. Aikaansaaminen on tärkeää, työn jäljen näkyminen. Se, ettei vain puuhastella.

– Nämä erilaiset tehtävät ovat tietysti olleet hienoja ja kiinnostavia. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt yhtä Raamatun kohtaa. Siinä sanotaan että ratkaisevaa ei ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Tämä on johtoajatukseni myös tässä uudessa tehtävässä.

Jaa artikkeli: