Tansania: Kolme syytä tukea teologista koulutusta

Tansaniassa on maailman toisiksi suurin luterilainen kirkko 7,9 miljoonalla jäsenellään, uutisoi Luterilainen maailmanliitto viime kesänä. Edelle nousee vain Etiopian Mekane Yesus -kirkko. Mihin näin suuret kirkot tarvitsevat suomalaisia?

Unelmien ammatti voi jäädä haaveeksi

Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. 16-vuotias Betty palasi kouluun opettajien houkuttelemana.

Ammattikoulutuksella parempaan elämään Ugandassa

Tulokset ovat olleet erinomaisia. Kaikkiaan 95 prosenttia tähän mennessä valmistuneista 450:sta nuoresta on joko työllistynyt tai perustanut oman yrityksen. ”Koemme, että työmme täällä todella muuttaa nuorten elämän”, sanoo KUA:n projektikoordinaattori Caphas Mugabi.

Lukihäiriö ei estä opintoja

Anni Koskinen valmistuu tänä keväänä merkonomiksi. Oppimisen vaikeuksille löytyi syy ensimmäisen opintovuoden aikana. Hän ei olekaan hidas tai tyhmä, vaan kyse on lukihäiriöstä.

Askeleita kohti unelmaa

Kunnianhimoinen ja motivoitunut opiskelijaryhmä tekee teatteria Jyväskylän kristillisellä opistolla.

Opiskelu on tärkeintä

IT-alalla jatkuva tietojen päivittäminen on osa työn arkea. Alan kehityksen seuraaminen on vienyt tietohallintopäällikkö Jouni Lahtisen yhä uudelleen opiskelujen pariin.

Tuhat ja yksi työtä

Takavuosina hankittu koulutus omaan ammattiin voi olla nykyhetkessä jo niin eilistä, että omaan työtehtäväänsä ei tulisi enää edes valituksi.