Meidän ja muiden laulut – musiikki ja identiteetit Tansanian luterilaisessa kirkossa

Kuorolaulu on suosittu toimintamuoto Tansanian evankelisluterilaisessa kirkossa. Käsittelen tässä artikkelissa kuoromusiikin yhteyttä kuorojen ja kuoronjohtajien monenlaisten identiteettien rakentumiseen yhden luterilaisen hiippakunnan alueella pohjois-Tansaniassa. Musiikissa sekoittuvat meidän ja muiden laulut, vanhat ja uudet sekä paikalliset ja globaalit vaikutteet, ja kuoro-ohjelmistot ovatkin yksilö- ja ryhmäidentiteettien sekä musiikillisten, uskonnollisten, paikallisten ja etnisten identiteettien kohtaamispaikkoja.

Lähetystehtävä on kutsu jokaiselle kristitylle

”Luterilaisen maailmanliiton piirissä on puhuttu joidenkin vuosien ajan siitä, kuinka saman yhteisön jäseninä olemme yhtä aikaa vastuullisia sekä omassa lähiympäristössämme että koko maailmassa. Tällä on tarkoitettu sitä, että kristittynä elämme aidosti omassa lähiympäristössämme mutta emme koskaan erillisinä niistä, jotka ovat meistä maantieteellisesti tai kulttuurisesti kauempana”, pohtii dosentti Minna Hietamäki. Hän aloitti työnsä Kirkon lähetystyön keskuksen lähetysteologian asiantuntijana elokuussa 2021.

Taustatietoa ja lähtökohtia kristinuskon ja juutalaisuuden kohtaamiselle

Juutalaisuuden ja kristinuskon suhde on monella tavalla ainutlaatuinen uskontojen kartalla. Kristinusko on syntynyt juutalaisuuden sisällä, ja nykypäivän kristinuskoa ja juutalaisuutta voidaan yhteisen taustan takia kutsua sisaruskonnoiksi. ”Kirkko ja juutalaisuus – Taustatietoa ja lähtökohtia kohtaamiselle ja yhteistyölle” on tänä syksynä ilmestynyt julkaisu, joka avaa tuon suhteen eri ulottuvuuksia. Mitä tuore kirja lukijoilleen tarjoaa ja kenen tulisi lukea se?

Minna Heimola: Raamattu ja rasismi

Olen antirasisti -kampanja antoi hyvä syyn tarttua muutama vuosi sitten julkaistuun Minna Heimolan Raamattu ja rasismi -kirjaan. Millaisia ajatuksia herättää kirjan lukeminen maailmassa, jossa vedetään kiihtyvällä tahdilla jakolinjoja ”meidän” ja ”niiden” välille?

Opetuslapseus on tärkeä käsite – mutta mitä se tarkoittaakaan?

Pohdin kirjan ”Elämä opetuslapsena Apostolien teoissa ja tänään” ajatuksia opetuslapseudesta ja miten ne suhteutuvat joihinkin kansainvälisesti tärkeisiin, opetuslapseutta käsitteleviin kirjoituksiin samasta aiheesta. Kirja herättää sekä innostusta että kysymyksiä.

Lähetystyö kaikkien yhteinen juttu – vai onko?

”Yhtenä aamuna ovi avautui. Minulle tuli ajatus. Pyydä apua! Nyt se tuntuu yksinkertaiselta toimelta, silloin se oli ahaa-elämys.”
Näin Liisa Länsmans Haminasta kuvaa itselleen – ja samalla työlleen – tärkeää käännettä. MItä se tarkoittaa, että olemme kaikki mukana toteuttamassa kirkon tehtävää?