Tukea kirkon uudistumiselle Kirkkovaltuuston uusi puheenjohtaja Liisa Kuparinen haluaa tehdä töitä yhdenvertaisemman ja avarakatseisemman kirkon puolesta.
Väkivallan kierre on katkaistavissa Yhteisvastuulla sovitellaan ja ratkaistaan nuorten väkivaltaa ja konflikteja.
Laitetaan biitti soimaan! Yhteinen tekeminen ja musiikki voivat auttaa, kun nuori etsii omaa polkuaan ja haluaa irti päihteistä.
Valon ja yhteyden tuoja Kynttilällä on merkittävä rooli kirkon tilaisuuksissa: se kuvastaa Kristuksen valoa, lämpöä, yhteyttä ja rukousta. Ei ole yhdentekevää, miten se sytytetään ja sammutetaan.
Urut ovat uljas soitin Kanttori Jukka Hassinen vertaa Taulumäen kirkon urkuja 1950-luvun upeaan amerikanrautaan.
Ukraina-avun tarve kasvaa Monille Jyväskylään saapuneille ukrainalaisille sodan pitkittyminen on ollut henkisesti raskasta.
Siivouksen voi ostaa hyvällä omallatunnolla Kulutustutkija Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta uskoo, että tavaroiden kuluttamisesta siirrytään yhä enemmän palveluiden ostamiseen.
Turvallisuuden tunnettamme koetellaan Adventin, itsenäisyyspäivän ja joulun kynttilöiden saamme ajatella loistavan toivon liekkiä.