Nainen, joka ei vähästä hätkähtänyt

Rosoinen ja arkinen äiti, joka joutui kestämään poikansa ympärillä pyörivän huhumyllyn. Jumalansynnyttäjä, jolta pyydetään esirukouksia. Ilman Mariaa ei voi uskoa Jumalaan. Kristillisten kirkkokuntien Maria-käsitykset vaihtelevat.

Lähelle on pitkä matka

Hannu Huttunen on työurallaan ehtinyt käydä kaukana, mutta päätynyt lopulta lähelle. Vaajakosken aluekappalaisena hänen työpaikkansa on nyt sama kirkko, jossa hän kävi lapsena pyhäkoulussa.

Selostuskopissa kipinöi

Ammattilaisura lautailijana voi poikia yllättäviäkin tehtäviä aktiiviuran jälkeen. Sen on huomannut myös Sami Saarenpää, jonka ääni on tullut tutuksi Ylen lautailulajien kisaselostuksista.

Nimi hyvä, naama hyvä, luonne hyvä

Lapselle ei siis anneta nimeä vaan hänet brändätään, sillä nimi on osittain itsensä toteuttava ennuste. Tämä tuo uutta vakavuutta nimen harkintaan.

Harras epäilijä puolusti köyhiä

Langat käsissään pitävä liikenainen. Seitsemän lapsen yksinhuoltaja. Jumalanpilkasta epäilty kirjailija, jonka iltalukemistoa olivat Raamattu ja Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta. Minna Canthista oli moneksi.

Ikoni on yhteistä omaisuutta

Evankelis-luterilaista kirkkoa on totuttu pitämään ”sanan kirkkona”. Kuvan merkitys uskon tulkitsijana on kuitenkin kasvussa.

Hyvä elämä on suomalaisen lähellä

Neljä kovan luokan yhteiskunnallista vaikuttajaa esittävät näkemyksensä hyvästä elämästä, lapsuudesta, työstä ja tulevaisuudesta Hämeenlinnan kirkossa järjestettävässä keskustelusarjassa.

Yhteiset juhlat

Itsenäisyys ei ole itsepäisyyttä, omien etujen ja intohimojen jääräpäistä puolustamista. Itsenäisyys on sen arvostamista, että meillä kaikilla olisi jokseenkin hyvä olla.

Häikäise ja häikäisty kierrättämällä

Kimaltavaa sinistä, nihkeää nahkaa ja sileää silkkiä. Luotsin Pukuvuokraamosta etsivä löytää etsimänsä rekkien notkuessa ja hyllyjen pullistellessa mitä erilaisimpia tekstiileitä ja asusteita.

Vielä yhden kerran

Sami Saikkonen luuli jättäneensä koreografin työt taakseen, mutta huhtikuussa sata nuorta tanssii Hämeenlinnassa hänen suunnittelemassaan Kevään rytmi -teoksessa.