Kesätöiden konkari

Katja Vejanderilla on menossa kahdeskymmenes vuosi hautausmaalla kausityöntekijänä. Kokemus on tuonut mukanaan lisää vastuuta. Osastonhoitajana hän johtaa oman alueensa viisihenkistä tiimiä.

Ystävällisyys ei ole keneltäkään pois

Heidi Tonteri alkaa syksyllä opiskella tietojärjestelmätiedettä avoimessa yliopistossa. Tähän asti hän on työskennellyt kaupan alalla ja toiminut aktiivisesti vapaaehtoisena Palveluoperaatio Saappaassa.

Ilmojen armoilla

Aholan tilan kaura kasvaa kauniisti Puuppolassa, mutta ilmastonmuutoksen myötä talvet voivat koitua kotimaisen rukiin kohtaloksi. Ilmaston­muutos on tuonut Somaliaan kuivuuden ja Kambodžaan ääritulvat. Tutut säiden merkit eivät enää pidä kutiaan.

Jalkapallokentältä eväät elämään

Jalkapallon pelaaminen kasvattaa monenlaisia taitoja, sanoo valmentaja Virpi Vuorinen. Korpilahden Martin 02-joukkueen poikien kanssa puhutaan muustakin kuin jalkapallosta.

Köyhän asia on Raamatun punainen lanka

Maansa menettäneet, lesket, orvot ja orjat. Pakolaiset. Sairauden kautta köyhyyteen suistuneet.
Ökyrikkaat kuninkaat ja kuninkaiden kaverit, joilla oli varaa määrätä alamaisten elämästä ja kuolemasta.
Raamatun tekstit ovat syntyneet suurten tuloerojen keskellä. Millainen on Raamatun köyhä ja köyhien Raamattu?

Armoa silmän tasalta

Armollisuuden kohtaaminen ei lisää kenenkään ihmisarvoa, mutta se on avain, joka auttaa häntä tunnistamaan ihmisarvonsa. Armahtavainen ihminen tajuaa, että hänelläkin on paljon puutteita, sanoo professori Paavo Kettunen.

Laske profeettapisteesi

Testaa, onko sinusta ainesta profeetaksi. Samalla tunnistat, missä sinulla on kehittämisen varaa.

Juuret vahvasti Karjalassa

Klaara Syvänperällä on karjalaiset juuret niin isän kuin äidinkin puolelta. 17-vuotias lukiolainen haluaa vaalia karjalaisuutta ja oppia tuntemaan sitä lisää.