Armollisuuden kohtaaminen ei lisää kenenkään ihmisarvoa, mutta se on avain, joka auttaa häntä tunnistamaan ihmisarvonsa. Armahtavainen ihminen tajuaa, että hänelläkin on paljon puutteita, sanoo professori Paavo Kettunen.
Anteeksi pitää osata pyytää ja antaa, ja kerran olen armoakin joutunut aneleen. En nyt tässä enempiä kerro….
Ovatko armo ja anteeksianto samoja asioita
Paavo Kettunen, käytännöllisen teologian professori Itä-Suomen yliopiston Läntisen teologian laitokselta, vastaa:
Niistä puhutaan usein samoina asioina, mutta niiden välillä on tärkeä tehdä ero. Anteeksiantamiseen liittyy syyllisyys väärästä teosta. Armo on laajempi käsite. Se kohdistuu koko ihmiseen, välitetyksi tulemiseen. On asioita, jotka menevät huonompaan suuntaan, jos ne kohdataan anteeksiantamuksella. Esimerkiksi vääryyttä kokenut voi pyytää anteeksi. Hänelle ei tule antaa synninpäästöä. Sen sijaan hänet tulee kohdata välittävässä ilmapiirissä, niin että hän uskaltaa puhua siitä, mitä on joutunut kärsimään.
Armon kokeminen konkretisoituu ihmisten kautta: onko ihmisiä, joiden seurassa voi olla oma itsensä ja jotka kannustavat vastoinkäymisissä?
Armo opettaa elämään Jumalan mielen mukaan, antamaan ja pyytämään anteeksi niiltäkin jotka vihaavat meitä ja joita me emme ymmärrä
Ihmiset uskoo sellaseen mitä ei ole olemassakaan, koska niillä on kuoleman pelko. Pelkäävät helvettiä…
Ovatko Jumalan armo ja ihmisten armo sukua ?
Ihmisten armon asenne on pohjimmiltaan samaa, jolla Jumala kohtaa ihmistä. Armahtavaisuus ei välttämättä edellytä aktiivista uskonelämää, vaan se on mahdollisuutena jokaisessa ihmisessä. Joskus jopa tuntuu, että ne, jotka eivät tunnustaudu kristityiksi, voivat olla armahtavaisempia – he eivät aseta itseään toisen yläpuolelle. Armahtavaisuus nousee luomistodellisuudesta ja toteutuu empatiakykynä ja kykynä asettua toisen asemaan. Armolle voi antaa lisäsyvyyttä se, että on itse saanut voimakkaan armon kokemuksen.
Armo kuulostaa joskus armopalalta. Asuin kouluvuosina tätini nurkissa, ja silloin tällöin sain kuulla, että ”armosta sinä täällä olet”. Eihän hänenkään ollut helppoa pitää nurkissaan levotonta nuorta. Ymmärrän sen nyt.
Onko armo vallankäyttöä?
Jos puhutaan lainsäädännöstä, armo on vallankäyttöä. Se, joka voi myöntää armahduksen, on asetettu siihen asemaan. Hän voi armahtaa tai olla armahtamatta, eikä sitä tarvitse perustella.
Armahtavainen ihminen tajuaa, että hänellä itselläänkin on paljon puutteita. Ihmisten armollinen asenne toisiaan kohtaan toteutuu, kun ihmiset kokevat olevansa samalla tasolla. Ylhäältä tuleva, toisen reppanaksi alentava armahtaminen, joka sisältää ajatuksen omasta puhtaudesta, voi olla armon pahin vihollinen.
Jumalan armoa on vaikea ymmärtää, jos on lapsena sisäistänyt kokemuksen itsestään huonona tai jollain tavalla sellaisena, ettei kelpaa, ettei ole rakastamisen arvoinen. Lapsuudenkokemukset vaikuttavat.
Persoona vaikuttaa siihen, miltä armo ”tuntuu”?
Elämänkokemukset muokkaavat jumalakäsitystämme. Yliluonnollinen armon kokemus on harvinaisempaa. Häpeätutkimuksessani muutama vastaaja tosin kertoi kokemuksista, jotka olivat ylittäneet tavallisen toiminnan – ihminen, joka ei ole pystynyt hyväksymään itseään, on saanut syvän kokemuksen Jumalan hyväksynnästä.
Armollisuuden kohtaaminen ei lisää kenenkään ihmisarvoa, mutta se voi auttaa häntä tunnistamaan oman ihmisarvonsa.
Olemmeko nykyään armottomampia?
Läpi historian on ollut julmuutta ja armottomuutta. Silti historiassa kulkee myös armon juonne. Tämän päivän armottomuus ei ole niinkään julmuutta vaan välinpitämättömyyttä ja piittaamattomuutta. Toisen asia ei kosketa minua . Ehkä se on yhteydessä siihen, että meidän täytyy taistella oman hyvämme takia ja pelastaa oma elämämme.
Anteeksi en anna. On pilattu perheen jäsenten elämä. Saavat kostonsa, elämä sen tuo, ennemmin tai myöhemmin. Armoa ei tipu sellasille jotka toistuvasti pettävät lupauksensa.
Miksi kannattaisi edes yrittää?
Ketään ei voi käskeä antamaan anteeksi eikä muuttumaan armolliseksi. Se on pitkä psyykkinen prosessi. Anteeksiantamista voi auttaa, jos ihminen saa armollisessa ympäristössä tuoda esille sen, miksi ei anna anteeksi, mitä katkeruutta ja muita tunteita asiaan liittyy.
Armollinen kirkko ottaa ihmisen tosissaan
Uskovat leikkivät sanoilla, armollakin. Ovat itse kykenemättömiä anteeksi pyytämään tai armoa antamaan. Moni uskova on parannuksen tehnyt, mutta muistaa maailman tappiin asti toisten pahat teot muttei omiaan.
Miten kirkko voi pitää armoa vakuuttavasti esillä?
– Tärkeää on, että ihmiset saavat seurakunnissa kokemuksen välitetyksi tulemisesta. Kun kirkossa todentuu se, että ketään ei jätetä eikä kenenkään ohi ja yli kävellä. Kun kirkko on yhteisö, joka ottaa todesta ihmisen kysymykset ja ihmisen kokonaisuutena. Kun ihmiseltä ei odoteta suorituksia, vaan kirkkoon saa tulla, meni hyvin tai huonosti.
Artikkelin kursivoidut osuudet on poimittu Facebook- ja suomi24.fi -keskustelupalstalta.
Paavo Kettunen on käytännöllisen teologian professori Itä-Suomen yliopiston Läntisen teologian laitoksella
Jaa artikkeli: