Oma klaani on parasta

Irmeli Airiainen on syksyllä siirtymässä eläkkeelle ja aikoo antaa entistä enemmän aikaa omalle perheelle ja vapaaehtoistoiminnalle. Myös omasta kunnosta huolehtiminen luo pohjaa eläkepäivistä nauttimiselle

Reilu loma, parempi mieli

Kylmä alkukesä saa suomalaiset varaamaan äkkilähtöjä hiekkarannoille. Matkailu on kasvava ala, jolla on suuria vaikutuksia turistikohteissa. Loma voi olla paitsi halpa myös reilu, muistuttaa Reilun matkailun yhdistys.

Kotimaanapu auttaa vähävaraisia Suomessa

Osallistu lapsenlastaan hoitamaan matkustavan vähävaraisen vanhuksen junalippujen kustannuksiin tai tue yksinhuoltajaa arjen pyörittämisessä. Kotimaanapu kerää lahjoituksia apua tarvitseville kohdennetusti Suomessa.

Tasavallan tunnejälki

Presidentin auktoriteetti on edelleen tallella, vaikka monet auktoriteetit ympäriltä ovat väljähtyneet.

Kohdellaan kuin kuninkaallisia

Isännöitsijän työ on tarjonnut Reijo Kähköselle näköalapaikan ihmisten kohtaamiseen. Mukaan on mahtunut myös vaaratilanteita, mutta niistä on selvitty rehellisellä puheella.

Viisas puu ei kasva rajattomasti

Katsokaa pihlajaa ja haapaa. Niitä pidetään roskapuina, mutta ne ovat kaikkein tärkeimpiä kokonaisuuden kannalta, sanoo ekoteologi Pauliina Kainulainen.

Introvertti ulkomailla

Kyllä on niin, että televisioon tarvitaan matkailuohjelma myös introvertille ja riskejä skannaaville suomalaiselle