Suomenlapinkoira Piki rakastaa omia ihmisiään ja tykkää kaikista muistakin. Pikillä on monta karvakaveria. Kuulumiset nuuskitaan päivittäin lenkkipolkujen varrella. Aivan parasta on päästä peuhaamaan koirapuistoon.
Anneli Fantan innostus Raamatun tekstejä kohtaan ei ole eläkevuosinakaan laantunut. Anneli haluaa kielen ja kulttuurin kautta päästä lähelle Raamatun alkuperäisiä ilmaisuja, lähelle Raamatun elävää todellisuutta.
Jenna Purhonen innostui sienistä jo lapsuuden metsäretkillä. Sienestys on hänelle harrastus ja nykyisin myös työ. Pieni Mycena-sukuinen hiippo lahottaa kuollutta puuta.
Marko Kämäräinen lähti kaverin mukana suunnistamaan lähes 30 vuotta sitten. Harrastuksessa voi kehittyä vielä vuosien ja lukemattomien toistojen jälkeen.
Oulun piispaksi marraskuussa siirtyvä Jukka Keskitalo aloitti uransa lähiöpappina Keltinmäessä. Jyväskylän aika opetti tulevalle piispalle muun muassa pitsantekoa ja ihmissuhdetaitoja.