Pia Pasanen on toiminut tammikuusta alkaen aulaemäntänä Jyväskylän seurakunnan tiloissa Sepän Kipinässä. Sisäilmaongelmista kärsivälle Pasaselle työskentely uusissa tiloissa on ollut kuin lottovoitto. Iloisena ja sosiaalisena ihmisenä hän nauttii ihmisten kohtaamisesta.
Leirikeskustyö on monipuolista ja ihmisläheistä, mutta päivät saattavat toisinaan venyä pitkiksi. Leirikeskusten isäntä Pekka Kirjavainen on pohtinut viime aikoina leiripaikkojen tulevaisuutta.
Isännöitsijän työ on tarjonnut Reijo Kähköselle näköalapaikan ihmisten kohtaamiseen. Mukaan on mahtunut myös vaaratilanteita, mutta niistä on selvitty rehellisellä puheella.