”Seurakuntaan ei ole kynnystä” Jyväskylän seurakunta kasvoi vuoden alussa. Joutsalaiset ja toivakkalaiset aikovat säilyttää oman vireän toimintansa. Pienen paikan etu on, että kaikki tuntevat toisensa.
Luistellen lomalle Mitä aiot tehdä talvilomalla? Mitä suosittelisit Jyväskylään matkaaville? Teimme kyselykierroksen kaupungilla.
Voisiko kirkko luopua hautaustoimesta? Kirkolliskokoukselle aloitteen tehneet jyväskyläläiset kysyvät, onko hautaustoimi laupeudentyötä vai jäsenille epäoikeudenmukainen kuluerä.
Kielellinen runsaudensarvi Tuomas Juntunen haluaa tehdä käännöstyössään oikeutta Vanhan testamentin kielen rikkaudelle.
Liikaa tavaraa väärissä paikoissa Tavaroiden säännöllinen karsinta ja luokittelu on avain järjestykseen.
Joulun laulajan oma joulu Virittäytyykö joulun alla kirkoissa konsertoiva muusikko pyhäpäiviin tonttubiiseillä vai jylhillä ja hartailla klassikoilla?
Raamatun ja poptaiteen liitto Nähtyään maalaukset kirkkoherra totesi, ettei saarnaa sirkuksessa ja pyysi eron virastaan.
Näe hyvä Sairaalapastori Asta Airaksinen kirjoittaa kiitollisuus-päiväkirjaa ja harjoittaa päivän katselemisen taitoa.