Näkymätön seurakunta näkyväksi

Alueneuvostoissa tunnetaan oman alueen erityistarpeet. Alueneuvostot johtavat Jyväskylässä yhdeksän alueseurakunnan toimintaa yhdessä aluekappalaisten kanssa.

Ttilaan saa tulla omana itsenään

Tammikuussa startannutta uutta Youtube-ohjelma Ttilaa tehdään suoraan nuorilta nuorille. Ttilan juontaja Tuuli Toivonen haluaa tuoda katsojalle iloa ja uusia ajatuksia.

Lauluja kirkkoon ja kapakkaan

Mika Nuorva on tehnyt lauluja ja esiintynyt 12-vuotiaasta alkaen. Laulut soivat radiossa ja moni hyräilee niiden säveliä mielessään. Musiikki tunnetaan, mutta mies saa kulkea kadulla rauhassa.

Unelmien ammatti voi jäädä haaveeksi

Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan lasten ja nuorten koulutusta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. 16-vuotias Betty palasi kouluun opettajien houkuttelemana.

Lumet alas katolta turvallisesti

Katoilta putoava lumi ja jää aiheuttavat vaaratilanteita ihmisille. Ne voivat myös rikkoa kiinteistöjen rakenteita. Markus Jormakka pudottaa työkseen lunta kiinteistöjen katoilta ja kannustaa muitakin hoitamaan kattolumityöt hyvän sään aikaan.

Katsomusten kirjo haastaa asenteet ja perinteet

Monikulttuurisuus ja erilaiset katsomukset päiväkodeissa ja kouluissa lisääntyvät. Moninaisuuden edessä uskonto voidaan nähdä sekä ongelmana että rikkautena. Kasvattajan oman katsomuksen pohdinta auttaa opettamaan ammattimaisesti.

Lääkäri suurella sydämellä

Lastenlääkäri Ole Andersen hoitaa pienen potilaan lisäksi koko perhettä. Hänestä yksi lääkärin tärkeimmistä tehtävistä on antaa toivoa.

Satamassa tuoksuu nokipannukahvi

Tiimiakatemian Kotakahvila on palvellut ulkoilijoita Jyväskylän satamassa jo 12 talven ajan. Nykyinen kotarakennus pystytettiin vuoden alussa toista talvikauttaan varten.