Reijo Kauppiselle, 72, erityisesti pohjoisen luonnossa samoileminen on lähellä sydäntä. Kamera kulkee mukana reissuilla, vaikka parhaat kuvat löytyvätkin mielikuvista. Pitkäaikainen partioharrastus opetti tekemään hyvän työn joka päivä. Siitä ovat hyötyneet myös Kauppisen naapurit.
Olen Reijo Kauppinen, nelilapsisen perheen toiseksi nuorin lapsi pienestä torpasta Konneveden pikkukylältä. Vaatimaton maalaiselämä, vahva yhteisöllisyys ja kodin hengellinen perintö tarjosivat hyvät lähtökohdat elämälle. Minusta ei varmaan koskaan tule kaupunkilaista, vaikka olen asunut Jyväskylässä jo puoli vuosisataa.
Kuulun sodanjälkeiseen suureen ikäluokkaan ja koulunkäyntini rajoittui supistettuun kansakouluun ja yksivuotiseen kansalaiskouluun. Kymmenvuotiaasta asti tein rengin hommia kesäisin isommassa maalaistalossa.
Viimeisenä kouluvuotenani kiertävä hammaslääkäripariskunta tiedusteli opettajaltani sopivaa apulaista kylälle perustettavaan hammaslaboratorioon. Siitä alkoi työurani erilaisissa laboratoriotehtävissä.
Armeijan jälkeen huomasin pian työskenteleväni Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella. Vaikka tehtävät vuosien saatossa vaihtuivat, varsinaisia työhakemuksia minun ei tarvinnut koskaan tehdä. Ajat olivat tuolloin tietysti erilaiset, mutta koen, että minua on johdatettu sekä työelämässä että muutoinkin.
Eläkkeelle jäin yliopistolta vuonna 2011. En ole koskaan osannut olla vain paikoillani, mutta onneksi aina riittää pientä puuhasteltavaa. Nyt on enemmän aikaa olla tekemisissä omien lasten ja lastenlasten kanssa.
Myös omasta lähiympäristöstä löytyy ihmisiä, joita voi auttaa pienissä kodinaskareissa. Olipa kyseessä lampunvaihto tai tietokoneisiin ja tekniikkaan liittyvät ongelmat, minusta on mukava olla apuna.
Naapuriapu on varmaan peruja jo lapsuudesta. Maalla eivät kenenkään heinät jääneet tekemättä tai elot korjaamatta, vaikka isäntäväki olisi ollut sairaana.
Huolestuneena olen seurannut uutisointia vanhustenhoidosta ja toisaalta nuorten syrjäytymisestä ja kasvavista mielenterveysongelmista.
Entisaikaan huutolaiset myytiin sille, joka heidät halvimmalla otti. Vähän samalta näyttää nykyinenkin kehitys, jossa kaikki mitataan vaan rahassa. Minusta ihmisarvoinen elämä voidaan taata iästä riippumatta, jos on halua tehdä oikeita arvovalintoja ja kyky nähdä kokonaiskuva.
Jaa artikkeli: