Martat viettävät parhaillaan 120-vuotisjuhlaa. Kotitalousasiantuntija Hanni Kuronen neuvoo keskisuomalaisia kotitalouden pidossa jo 27 vuoden kokemuksella.
Mikä on Marttaliiton toiminnan ydinajatus?
Martat on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Haluamme edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Martoissa on mahdollisuus uuden oppimiseen, yhdessä tekemiseen, vaikuttamiseen ja elämyksiin.
Miten päädyit töihin Marttoihin?
Opiskelin kotitalousopettajaksi ja jäin Marttojen Keski-Suomen piiriin työharjoitteluni jälkeen. Ajattelin, että saan tehdä monipuolista työtä ihmisten parissa, ja juuri sellaista tämä työ on ollut.
Mitä työsi sisältää?
Suunnittelen ja vedän koulutuksia erilaisille kohderyhmille, yrityksille, yhdistyksille ja yksityisille henkilöille. Pidän myös jonkin verran luentoja. Lisäksi minulle tulee paljon kotitalouteen liittyviä kysymyksiä. Puhun puhelimessa ja vastaan sähköposteihin.
Mistä asioista pyydetään neuvontaa?
Tarpeet neuvonnalle ja koulutukselle elävät ajassa. Viimeisimpiä kysyntäpiikkejä ovat olleet nyhtökauran ja härkiksen ruokakurssit. Järjestämme tilattuja koulutuksia sekä kaikille avoimia kursseja. Marttaliitolla on myös valtakunnallinen neuvontapalvelu, johon tulee soittoja ympäri Suomen.
Miten Marttojen juhlavuotta vietetään?
Juhlavuoden teema kiteytyy tunnuslauseeseen: Hyvä arki kuuluu kaikille. Monenlaisia tapahtumia järjestetään valtakunnallisesti ja eri puolilla Suomea. Tiedot tarjonnasta on kerätty Martat.fi -sivustolle. Juhlavuoden keräys tukee suomalaisia lapsiperheitä. Lisäksi järjestetään kaikille avoin kilpailu, jolla etsitään arkea helpottavaa innovaatiota.
Miksi kananmuna on valittu juhlavuoden pääruoka-aineeksi?
Kananmunaa monipuolisempaa ruoka-ainetta ei olekaan. Järjestön alkuvuosina 1900-luvun alussa Martat rohkaisivat emäntiä kasvattamaan kanoja. Munien myynnistä naiset saivat omia tuloja. Se vahvisti naisten itsenäisyyttä ja tasa-arvoa perheissä.
Kiinnostaako Martta-toiminta yhä?
Jäsenistön keski-ikä nousee meillä kuten yleisestikin yhdistystoiminnassa. Töitä pitää tehdä, että saisimme uusia jäseniä. Ihmiset eivät välttämättä enää sitoudu samalla tavalla kuin aiemmin, vaikka edelleenkin löytyy erittäin vannoutuneita Marttoja.
Onko olemassa tyypillistä Marttaa?
Kuten ihmisiä, Marttoja on monenlaisia. Yhdessä tekeminen on Marttojen juttu. Martat myös yleensä haluavat oppia uutta. Ei voi yleistää, että kaikki Martat ovat kiinnostuneita ruuanlaitosta, leipomisesta tai käsitöistä.
Kiinnostaako Martta-toiminta miehiä?
Valtakunnallisesti Martteja on kolmisen prosenttia jäsenistöstä. Keski-Suomessa toimii yksi miesyhdistys, Harjun Martit, jossa on noin 40 jäsentä.
Onko ruualla hifistely ajanut ohi perusruuan?
Aina tulee muoti-ilmiöitä, mutta perusruoka pysyy. Tavallisen kotiruuan valmistaminen alkaa kiinnostaa monesti siinä vaiheessa, kun perheeseen syntyy lapsia.
Onko Martoilla järjestöasua?
Martta-järjestöön kuuluvat voivat pitää siniruutuisesta marttakankaasta valmistettuja vaatteita. Marttojen perinnemekon kaavat ja ohjeet essun ja huivin tekemiseen on päivitetty juhlavuoden kunniaksi. Myös miehillä on oma järjestöpaita.
Onko olemassa kunnia-marttoja?
Yhdistykset nimeävät ansioituneita ja pitkäaikaisia jäseniään kunniajäseniksi. Lisäksi myönnetään ansiomerkkejä.
Mikä on oma vinkkisi nopeaan arkiruokaan?
Vaihtoehtoja löytyy niin paljon, että on vaikea valita. Oma suosikkini on kastike broilerista tai joku helppo keitto, vaikkapa kasvissosekeitto.